Galapagosilta lähtiessä tutkittiin karttaa ja Lonely Planetia eikä Guayaquilista etelään Ecuadorin puolella oikein löytynyt sopivaa kohdetta, joten päätettiin jatkaa matkaa suoraan Peruun. Hyvänä kontrastina Galapagosin luksuslomalle päästiinkin kunnolla heti reppureissaamisen makuun; käveltiin lentokentältä bussiasemalla vartin matkan päähän ja otettiin bussi etelään. Valtavalla bussiasemalla just myöhästytti bussista johon meille myytiin lippu, mutta onneksi päästiin samalla lipulla heti vaihtoehtoiseen bussiin, jossa matkan varrella yllättäen kerran vaihettiin bussia. Muutaman tunnin jälkeen saavuttiin rajalle, jossa jono onneksi oli lyhyt - mutta sitäkin hitaampi. Leimat saatiin ja mitään maksuja ei onneksi ollut.
Perun puolella päästiin nopeasti lähimpään kaupunkiin Tumbesiin, josta yritimme jatkaa matkaa puolentoista tunnin päähän Mancoraan paremmille rannoille, mutta bussi oli täynnä ja toimistosta meille ei lippuja myyty. No, bussin lähdettyä korttelin päästä hypättiin kuitenkin saman bussin kyytiin ja maksettiin kuskille pimeästi. Bussissa istuttiin ehkä vajaa tunti ja saavuttiin takaisin lähtöpaikkaan. Rahat palautettiin ja kukaan ei selittänyt juuri mitään, ”no pase”. Mitä? Tie poikki? Keskellä yötä käveltiin Tumbesissa jollekin hostellille, saatiin huone ja löydettiin bedbugeja. Onneksi toinen huone vaikutti puhtaalta.
Aamulla uusi yritys, kaikkialla sanotaan vain ”no pase” eikä kukaan selitä mitään. Lopulta saatiin selville, että kyseessä on protestit ja tiet on suljettu useammasta paikasta. No, perille haluttiin ja niin tehtiin. Mentiin autokyydeillä aina tiesululle asti, käveltiin tiesulun yli ja otettiin seuraava kyyti. Matka-aika tuplaantui ja maksoi muutaman euron enemmän, mutta olipahan erilainen matkustuskokemus! Matkan varrella oli kolme tiesulkua, eli neljällä kyydillä päästiin perille. Kapulaespanjalla lopulta sain yhdeltä kuskilta selville, että kalastajakylät protestoivat öljylautan rakentamista vastaan, koska se on kalastukselle haitallinen.
Ekana päivänä löydettiin Mancorasta sukellusfirma, ja parin hupisukelluksen sijaan päätettiinkin päivittää sukelluslisenssit Advanced Open Water Divereiksi. Mulla se vaati viisi sukellusta tietyillä harjoituksilla ja teoriaopinnoilla (kalojen tunnistus, kelluvuus, syväsukellus, monitasosukellus ja sukellustietokone sekä vedenalainen navigointi), jotka sai sopivasti suoritettua kahdessa päivässä niin, että sen jälkeen lentäminen ja vuoristoon meno on vielä turvallista.
Muut sukellukset tehtiin rannemmasta. Kurssiin sisältyvien harjoitusten lisäksi toki sukelleltiin muutenkin ympäriinsä. Tuttujen löytöjen lisäksi löytyi mm. kampela, suuri mustetta sylkevä mustekala ja paljon merihevosia!
Sukellusten jälkeen mentiin bussilla muutaman tunnin päähän Piuraan illaksi, josta aamulla lento lähtee korkeuksiin Cuscoon - siellä ainakin pari päivää akklimatisoitumista jonka aikana etsitään sopiva reissu Machu Picchuun.
Cuscoon, muinaiseen Inkojen pääkaupunkiin, saavuttiin ja lentokentällä laukkuja odotellessa piipahdettiin matkatoimiston luukulla. Ja saatiinkin yllättäen niin hyvä tarjous, että varattiin viikoksi ohjelmaa samantien. Ekana Sacred Valley -päiväretki ja Rainbow mountain -päiväretki. Tämän jälkeen rentoutumispäivä ja viiden päivän Salkantay Trek -vaellus Machu Picchuun! Koko roska saatiin 350 dollarin hintaan, ja hinta sisältää jo Machu Picchun sisäänpääsyn ja junan takaisin, jotka itsessäänkin maksaisivat jo pitkälti yli satasen.
Korkeutta Cuscossa on 3400 metriä, tältäkö keuhkoembolia tuntuu? Koko ajan hengästyttää ja pienikin liikkuminen pistää heti hapoille. Vedetään asetatsoliamidia akklimatisoitumisen tueksi. Ja kokateetä tarjotaan aivan kaikkialla - paikallisten omaa korkeuteen sopeuttamislääkettä. Kaupunki vaikuttaa tosi viihtyisältä. Päivällä lämpöä on hieman yli 20, mutta yöllä on kylmä, ehkä muutama plusaste.
Seuraavana päivänä mentiin Sacred Valley -kierrokselle, jossa käytiin kolmessa Inkojen muinaisessa kylässä ja kuultiin mielenkiintoista tietoa Inkojen historiasta. Tosi mielenkiintoinen historia ja kansa. Ja mielenkiintoista, kuinka ilman kirjoitettua kieltä, pyörää ja rautaa on saatu aikaan niinkin suuri ja organisoitunut yhteiskunta. Välillä käytiin korkeammallekin, mutta pääasiassa reissu oli hieman Cuscoa alempana hengittäminen oli vähän helpompaa. Hieno päivä!
Seuraavana päivänä neljältä aamulla lähdettiin vain muutama vuosi sitten löydetylle Rainbow Mountainille. Neljän tunnin bussimatkan jälkeen lähdettiin kävelemään vuorta ylös. Opastus oli tällä kertaa tosi huono ja juuri mitään ei paikasta kuultu. No, maisemat oli upeita ja patikointi oli hyvää harjoitusta tulevaa varten. Viis kilsaa ylämäkeen aina 5200 metrin korkeuteen lumirajan yli aivan upeissa maisemissa. Ja sama matka takaisin.
Illalla Salkantay trekin opas kävi hostellillamme juttelemassa kanssamme vaelluksesta. Tulee varmaan mahtava reissu, ainakin siltä kovasti vaikuttaa! Ja rankalta. Viidessä päivässä vaelletaan 77km, korkein paikka 4650m ja matalin 1600m. Välillä lumessa ja välillä viidakossa. Viimeisenä päivänä lähinnä mennään Machu Picchuun ja tullaan junalla takaisin Cuscoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti