Pohjois-Sumatra: Bukit Lawangin viidakko

16.12.2014
Kaksi lentoa, Balilta lähtö ja Bandungin rupusen lentokentän vaihdon kautta takaisin samaan koneeseen ja perille Medaniin Kuala Namun lentokentälle aamulla. Jee, Sumatra!

Lähdössä Balilta

Tulivuori! Jossain päin Jaavaa :)

Matkalla Bukit Lawangiin

Ensimmäinen kohteemme täällä on Bukit Lawang eli pieni kylä viidakon keskellä. Paikka on tunnettu orangeistaan ja niitä toivommekin viidakkovaelluksellamme näkevämme. Koska meillä on jo ihan reippaasti matkustamista takana, päätimme hankkiutua perille kahden julkisen bussin sijaan privaattikyydillä. Tinkasimme reilun kolmen tunnin automatkan hintaan n. 10e/ naama - ei paha, vaikka halvemmallakin olisi päässyt.

Medanin esikaupunkialue ei niinkään sytyttänyt. Ajoimme vesisateessa pitkään tylsää ruuhkaista kapeaa katua ja ihmettelimme, miten suuri osa taloista oli moskeijoita. Pian maisema ja mielikuvat Sumastrasta muuttuivat; aneemiset rötisköt vaihtuivat öljypalmuplantaaseiksi, hyvin vaihtelevan kuntoisella tiellä alkoi pyöriä maatilojen eläimistöä ja maisema alkoi muuttua mäkisemmäksi ja viidakkoisemmaksi. Jee, tykkään!

Saavuttuamme Bukit Lawangiin kuskimme esitteli meidät "veljelleen" Rozylle, joka on paikassa oppaana. Etsimme sopivan (halvimman, 2,10e/yö) yöpaikan, kyselimme muutamalta oppaalta hintoja, mutta päädyimme kuitenkin varaamaan retkemme tältä ensimmäiseltä oppaalta. Kahden päivän reissun saimme 52e/naama.

Currya, riisiä ja rapusipsiä

Bukit Lawangin kylä on kyl aivan ihana. Viidakon ympäröimän kuohuvan joen rannalle rakennettu pitkulainen rypäs taloja, hostelleja, ravintoloita ja kauppoja. Toki tämäkin paikka on turisteille rakennettu, mutta pakettimatkatunnelma jäi Balille. :) Jee, huomenna viidakkoon!

17-18.12.2014
Seitsemältä herätys, aamupala, kamojen pakkaus ja ysiltä Rozy ilmestyi hakemaan meitä vaellukselle. Tämä Gunung Leuserin kansallispuisto on tunnettu erityisesti orangeista. Kaikki orangit ovat nykyään hyvin harvinaisia; erityisesti äärimmäisen uhanalainen sumatranoranki, joita on olemassa enää 7000 yksilöä. Täällä niiden näkemiseen kuitenkin on hyvät mahdollisuudet sillä valtaosa maailman sumatranorangeista elää tämän kansallispuiston viidakoissa.

Kävelimme kylän läpi ja hentoisen riippusillan yli, jonka jälkeen maisema vaihtui kumipuuviljelmiksi. Pian saavuimme kansallispuiston rajalle, jolloin kivetty polku muuttui välittömästi lähes olemattomaksi poluksi ja viljelty metsä tiheäksi viidakoksi.

Kävelimme määränpäähämme noin seitsemän tunnin ajan. Tasaista polkua dssi kävellä vain hetkittäin - reittimme vei jatkuvasti vuorenrinteitä ylös-alas, mutaisia ja juurakkoisia polkuja pitkin, jatkuvasti todella haastavaa maastoa. Viidakko oli jatkuvasti ympärillä niin tiheää, ettei kovin kauaksi nähnyt oikein missään vaiheessa. Kasvillisuus oli hurjan monimuotoista ja upeaa. Ja söimmepä muutamat muurahaisetkin välipalaksi!

Eläimistä ensimmäisenä törmäsimme apinalaumaan, jo kumipuuviljelmillä. Tämän lajin (northern sumatran leaf monkey) veikeitä irokeesitukkia tavataan vain Sumatralla. Pian syvemmälle viidakkoon tarvottuamme tapasimmekin jo ensimmäiset orankimme - äidin ja pennun. Toljotimme noita hännättömiä punaturkkisia pitkäkäsiä jonkun aikaa ja huomasimmekin, että osa orangeista on selvästi kesyyntyneitä. Poikasten seurassa olevat emot ovat tosin niin aggressiivisia, että niiden lähelle ei voi mennä. Myöhemmin törmäsimme useisiin muihinkin orankeihin, pääsimme syöttämään ja silittämäänkin paria orankia. Ja halasin yhtä! :) mielenkiintoisin tapaus oli oman laumansa pomo, Mina pentuineen. Kun hän tuli paikalle, kaikki tekivät tilaa - muut orangit ja me. Min seurasi meitä lounaallekin joku huikkasi "Mina is coming!", pakkasimme kamamme, söimme loppuun nopeasti ja otimme vähän etäisyyttä. Ihan huikeita eläimiä. :) muuten näimme paljon eri lajisia apinoita ja kaks suurta varaani-liskoa.

Mina lapsineen

Saavuimme leiripaikalle neljän aikaan, heitimme kamat nukkumiskatokseemme ja menimme jokeen uimaan. Söimme illallisen joenrannassa ja vietimme illan oppaamme ja parin nuoremman paikallisen kanssa korttia pelaillen ja tulitikkuarvoituksia tehden. Nukuimme yön katoksessa kuohuvan joen ja viidakon metelissä. Ja hyvin nukuimmekin! Toistaiseksi reissun pisimmät yöunet! :)

Seuraavana päivänä meillä ei ollut enää mitään sen kummempaa ohjelmaa. Kävimme joessa uimassa, ihmettelimme leiriimme tullutta orankia ja ihastelimme viidakkoa. Takaisin Bukit Lawangiin tulimme " Jungle Taxilla" eli koskea pitkin yhteen sidotuilla traktorin sisäkumeilla. Paluumatka kesti vain puolisen tuntia, joka sekin tuntui vain hetkeltä kosken tyrskyissä ja kuohuissa pomppiessa.

Viidakkoreissu oli kerrassaan mahtava. Säätkin suosivat; edellisyönä oli rankkasade, mutta viidakossa ollessamme ei satanut lainkaan. Mukaan viidakosta jäi mahtavat muistot, muutama naarmu, kahdet revenneet housut (hyvä tytöt!), hyvin treenautuneet reidet ja muutama sata valokuvaa. Lähtisin uusiks milloin vaan.

Jungle taxi

Bukit Lawangiin palattuamme lähdimme heti syönnin jälkeen julkisella pikkubussilla pomppuista tietä kohti Medania ja myöhemmin Lake Tobaa. Pian lähdön jälkeen rengas puhkesi ja jäimme hetkeksi tien varteen, kun kuski vaihtoi renkaan. Luulimme saapuvamme perillä hienolle bussiasemalle, mutta pysähdyimmekin kolmen tunnin matkan jälkeen vain kadun varteen ja kuski huikkasi "Pinang Baris!", meidän asemamme. Matka maksoi n. 2e.

Hyppäsimme ulos, kiskoimme sadeviitat selkäämme ja kyselimme viereisen huoltamon edessä lojuvilta tyypeiltä neuvoja yöpaikan etsimiseen. Paikka löytyi, samoin riksakyyti. Paikka oli ehkä joskus ollut hienohko, mutta ei enää. Yhtään. Huoneessa meitä tervehti torakka & muutama muu pikkukaveri, katossa oli homeinen vesivaingon näköinen reikä ja vessaan ei ollut lainkaan ovea. Eikä suihkua. Tosin ei suihkulla mitään olisi tehnytkään, sillä huoneeseen ei tullut vettä. Vessasta löytyi kuitenkin iso vesisanko, jossa kellui pienempi kuppi - kuten kaikissa reikävessoissa. Ilmoitin työntekijöille, ettei huoneeseemme tule vesi niin hän kantoi isoon ämpäriimme pari sangollista sadevettä. Pääsipähän sentään huljusuihkuun! Koska huoneeseemme ei myöskään ole avainta, emme voineet lähteä ulos. Rankasade ei muutenkaan houkutellut, joten päätimme mennä aikaisin nukkumaan ja jatkaa matkaamme aamulla aikaisin. Hintaa tällä palatsilla oli hurjat 150000idr eli kolmisen euroa/naama.

19.12.2014
Klo 5 herätyskello pärähtää soimaan minareettien ulinan säestämänä. Jes, ei lutikoiden puremia! Kamat kasaan ja matka jatkuu. Aurinko ei ole vielä noussut, kävelemme kadun vartta pari sataa metriä, kun ensimmäinen riksa jo tulee vastaan. Tingimme kyydin Amplasin bussiasemalle. Tätäkään asemaa ei ole koolla pilattu; täällä toki oli sisätila, josta sai ostettua liput etukäteen. Muutoin asema oli muutama rämä penkki & neljä minibussia tien varressa.

Bussimme lähti vähän vaille seitsemän, matka kestää nelisen tuntia. Kohteena on Parapat, Toba-järven itärannikolla oleva kaupunki. Parapatiin päästyämme syömme lounaan ja menemme lautalla kraaterijärven keskellä olevalle saarelle. Bussikyydillä on hintaa 50000idr (/15770=reilu 3e).

Matkaa Parapatiin on vielä parisen tuntia, kiitos Indonesialaiden sim-kortin, nettiä pystyy käyttämään matkustaessakin. Täällä on kaikkialla nopeusrajoitus 60km/h, mutta nyt tuntuu kuin kuski painais satasta kakkosvaihteella samalla, kun paska indopoppi soi ihan liian kovalla. Ehkä päästään etuajassa perille! B)