Pangandaran & Yogyakarta

26.12.2014 - Green Valley, Pangandaran
Ai niin mikä Green Canyon? Pyh, monsuunisateiden mutaama puro. Käytiin tänään Citumangissa eli Green Valleyssa: vähän vastaavanlainen viidakon keskellä oleva joki, mutta hienompi, halvempi ja parempi.

Veneilyn sijaan täällä koko jokireitti mentiin uiden. Saimme jopa jättää tällä kertaa kelluntaliivit pois uimista häiritsemästä. Reitti alkoi luolalla; uimme pimeään, hienoon luolaan vähän matkaa vastavirtaan ihmettelemään. Luolasta poistuttuamme saimme kiivetä puiden juuria pitkin kalliolle 7 metrin korkeuteen ja hyppiä sieltä alas. Huippua!

Etenimme joessa kahlaten, uiden ja virran mukana lilluen n. kilometrin matkan ja halutessamme saimme jäädä milloin vain viettämään aikaa matkan varrelle. Pääsimme mm. hyppäämään pieneltä vesiputoukselta alas, uimaan sen alle, hyppimään köydellä ja puusta veteen sekä kiipeämään liaania pitkin. Ja pääsipä lopussa myös kiipeämään köysitikkaita n. 11-12 metriin puuhun ja hyppäämään sieltäkin alas. Muutamaa köyttä lukuunottamatta paikka oli täysin luonnontilassa. Apinan paratiisi!

Maksoimme tästä oppaalle yhteensä 200idr, nelisen euroa/naama. Paikkaan olisi ilmeisesti päässyt omatoimisestikin eurolla, mutta opas oli tosi kätevä; hän osasi kertoa turvalliset hyppypaikat ja näyttää helpot reitit koskessa kahlaamiseen.

Citumangin jälkeen kävimme vielä Batu Hiu -rannalla seikkailemassa kallioilla ja ihastelemassa hurjia aaltoja. Matkalla hostellille löydettiin sattumalta hieno laskuveden paljastama alue.

Ja tästä skootterilla! Palmuissa kasvaa salak-hedelmää

Mutta kun kerran paljon hyvää, niin miksei huonoakin? Illalla myös selvisi, että Jussin lento myöhästyi ja hän ei ole pääsemässä Yogyakartaan luoksemme. Kovasti selvitellään, missä, milloin ja miten törmäämme, saa nähdä. Äh. Lisäksi toisen skootterimme omistaja tuli valittamaan, että olimme rikkoneet skootterin mittareiden suojapleksin. Ei rikottu, ei makseta. Perkele. Niin ja rahanvaihdossa olin taas jotenkin vahingossa laskettu rahat 500 tonnia alakanttiin. Jopas sattui. Vaikka lähes kaikki Indonesialaiset on ollu tosi mahtavia, mahtuu porukkaan muutama mölökin :D

27.12.2014 - Yogyakarta
Varasimme hostellin kautta kyydit Yogyakartaan: bussilla Kroyan juna-asemalle, josta junalla Jogjaan. Samalla yritettiin selvitellä, missä ja miten kohtaamme Jussin. Minä ja Taija ostettiin junaliput maanantaiaamulle Surabayaan, johon Jussi lentäisi sunnuntai-illaksi; Lina matkustaa sinne bussilla sunnuntain aikana. Jos vain kaikki menee niin, kuin tällä hetkellä näyttäisi menevän.

Yogyakartassa majoitumme kaverini Danarin luona. Hän oli Tampereella kuukauden ajan vaihdossa ja silloin pyysin häneltä yöpaikkaa meille siksi aikaa, kun olemme siellä. Saavuttuamme kaupunkiin hän oli kaverinsa Rifkin kanssa asemalla meitä vastassa. Ja pääsimmepä ihan kunnon lukaaliin asumaan, talo on tosi upea. Eikä siivoamisesta tarvitse huolehtia, sillä perheellä on kodinhoitaja. Kelpais. :D

Sumplimme illan aikana asioita ja Jussin toisenkin lennon myöhästyessä yritimme selvitellä asioita. Danar ja Rifki veivät meidät paikalliseen hulppeaan ravintolaan syömään kaupungille ominaisia herkkuja. Naminami! Tämän jälkeen meidät vietiin paikalliseen huippusuosittuun illanviettopaikkaan: karaokeen Happy Puppyyn. Paikasta vuokrataan omalle porukalle huone, jossa on laadukkaat karaokevehkeet ja sinne voi tilata syötävää ja juotavaa. Aika hauska :D

28.12.2014 - Yogyakarta: Borobudur ja Prambanan

Jogjassa on kaksi kuuluisaa temppeliä: Buddhalainen Borobudur ja hindulainen Prambanan. Borobudurin sanotaan olevan erityisen hieno auringonnousun aikaan, joten siihen tähdätään: herätys klo 3:00, lähtö 3:30, perillä ollaan noin tunnin kuluttua. Siellä meille selvisi, että temppeli aukeaa virallisesti vasta kuudelta ja auringonnousua katsoakseen paikkaan pitää mennä jonkun hotellin kautta ja maksaa itsensä kipeäksi. Samalla kuulimme lähellä olevasta kukkulasta, jolle pääsee halvalla katsomaan auringonnousua ja temppeliä kaukaa. Sinne!

Kuuden maissa lähdimme takaisin temppelille. Kyseessä on maailman suurin Buddhalainen rakennelma, joka koostuu useasta myötäpäivään kierrettävästä kerroksesta, joiden seinien kaiverrukset kertovat ilmeisesti Buddhan tarinaa. Tai jotain sinne päin. Ylimmissä kerroksissa on kymmeniä kellomaisia stupia.

Vierailupäivämme sattui olemaan kyllä tuplahuono: on sekä sunnuntai, että paikallisten loma-aika. Tästä johtuen paikka oli aivan täynnä porukkaa. Ja täällä kuvien ruinaaminen alkoi jo ärsyttää. Kuvissa möllöttämiseen vaan menee ihan liikaa aikaa ja täällä haluais itekkin yrittää katella ja keskittyä paikkoihin, eikä tulla jatkuvasti häirityksi.

Päikkärit kotona (poissaollessamme siivotussa huoneessa!) ja matka jatkuu Prambananille, Indonesian suurimmalle hindulaiselle temppelialueelle. Buddhalaisesta matalasta ja leveästä rakennustyylistä poiketen hindulaiset temppelit ovat kapeita ja korkeita. Rakennelmissa on keskivaiheilla yksi rakennuksen kiertävä kävelyreitti, jonka seinille on kaiverrettu otteita Ramayanasta, hindulaisille tärkeästä teoksesta. Ylhäällä on kammio, jossa on veistos siitä hahmosta, jolle kyseinen temppeli on omistettu. Temppeleistä kolme suurinta on omistettu pääjumalille eli kaiken luojalle Brahmalle, sen säilyttäjälle eli Vishnulle ja tuhoajalle eli Shivalle.

Illan lähetessä myös Jussin kaupunkiin saapuminen varmistui ja pääsimme suunnittelemaan reissun jatkoa. Poikien suosituksesta menemmekin Mount Bromolle Malangin, emme Probolinggon kautta. Minä ja Taija matkustamme sinne junalla Surabayan kautta, koska ehdimme jo ostaa sinne liput aiemman (kusseen) suunnitelman vuoksi. Lina ja Jussi tulevat sinne suoraan Jogjasta bussilla. Ja vihdoin illalla kans Jussi saapui mukaan porukkaan. Jee!

29.12.2014 Matkalla Surabayaan
Matkalla Surabayaan junalla. Danar heitti veljensä kanssa mut ja Taijan juna-asemalle kuudeksi (jes aamuherätykset. Taas. Äh.) ja lähdettiin seittemältä matkaan kalliilla (n. 15e) ykkösluokan junalipuilla. Matkalippuja on nyt paikallisten loma-aikaan tosiaan vaikea saada. Viitisen tuntia myöhemmin saavutaan Surabayaan ja sieltä joko bussilla tai junalla Malangiin. Ostettiin varmuuden vuoks alle 2e:n junaliput Malangiin, mutta sitä junaa joutuis odottaan kuus tuntia. Saa nähdä, mitä tehdään! :)

Sumatralta Jaavalle - Jakarta ja Pangandaran

23.12.2014
Aikainen herätys, autolla puolentoista tunnin matka lentokentälle ja puolentoista tunnin lento Jakartaan. Alkava lomasesonki alkoi hieman jännittää, sillä hotellimme saksalainen omistaja kertoi meille Indonesian ruuhkista; joskus tähänkin lentokenttämatkaan on kulunut 21 tuntia, mutta silti pahimmat ruuhkat ovat Jaavalla. Auts.

Täällä sitä ollaan, maailman väkirikkaimmalla saarella, Jaavalla. Paikallisbusseilla kalliille (7,5e) etukäteen varatulle, todella upealle hostellille. Paikka (Teduh Hostel Kota Tua) on avattu vasta hetki sitten ja kaikki on aivan viimeisen päälle, erityisesti asiakaspalvelu.

Jakartan sanotaan jakavan mielipiteet kahtia: sitä joko vihaa tai rakastaa. Tänne meillä ei ollut muuta suunnitelmaa, kuin etsiä pilvenpiirtäjä ja mennä katsomaan maisemia. Pikainen googlaus ei tuottanut tulosta, joten päätimme vain lähteä kävelemään vanhaan kaupunkiin ja sitä kautta em. saksalaisen mainostamaan Sunda Kelapan satamaan katsomaan suuria purjelaivoja. Matkalla rantaan päädyimmekin kivalle slummialueelle ja jäimme kiertelemään sitä ristiin-rastiin. Ympärillä kaikki ihmiset moikkailivat ja osa jutteli muutamia lauseita. Todella mukavaa, Indonesialaiset on ihania. :) Mä kyl kuulun tohon jälkimmäiseen porukkaan, viihdyn Jakartassa aika hyvin! Yks ilta tosin riittää tällä kertaa, huomenna biitsille Pangandaraniin!

Mutta kuinka päästä etelärannikolle? Tässä hostellimme respan poika pääsi näyttämään asiakaspalvelijan kyntensä ja selvitteli meille useita eri keinoja päästä sinne. Vihdoin usean tunnin säätämisen jälkeen reittimme oli selvä: junalla mahdolliset ruuhkat välttäen Bandungiin, josta bussilla Pangandaraniin. Ainoa juna, johon on vapaita paikkoja, lähtee aamulla klo 5:15. Lopulta respapoika sai varattua meille liput puhelimitse jotain kautta ja maksu voitaisiin hoitaa klo 2:00 alkaen kaupan auetessa, klo 2:30 asti, jolloin varaus raukeaa. Hän onneksi lupautui hakemaan lippumme puolestamme, mahtavaa. Ja eikun tehokkaille kolmen tunnin unille!

24.12.2014
Hyvää joulua!

3:30 herätys, 4:15 taksi vie rautatieasemalle, 5:15 juna lähtee, reilu kolme tuntia myöhemmin juna on perillä Bandungissa, vähän myöhemmin lähdemme bussilla kohti Pangandarania ja pari-kolme tuntia myöhemmin olemme perillä.

Ja menikö kuin Strömsössä? No ei. Bandungiin saavuimme toki ajallaan, mutta se bussi. Tiskillä meille sanottiin, että bussi lähtee klo 11 ja saapuu asemalle vähän aiemmin. Vähän klo 11 jälkeen asemalle kerääntyvässä väkijoukossa alkoi kiertää jo huhu alkavista ruuhkista. Jossain vaiheessa jokin virkailijakin tuli sanomaan meille, että bussimme tulee pari tuntia myöhässä ruuhkien vuoksi, ja matka tulee ehkä kestämään seitsemisen tuntia. Jes.

Juna oli hyvä ja tilava!

Viimeistään siinä vaiheessa kun saman bussifirman toinen, samaan suuntaan matkan puoliväliin menevä bussi saapui laiturille, ja kymmenet Pangandaraniin matkaavat paikalliset ryntäsivät laiturille kuin mummot alennuskahvia ostamaan, alkoi tulla jo pieni epätoivo. Keräsimme paikallisten kanssa pienen porukan ja aloimme selvittelemään privaattikyydin mahdollisuutta. Olimme jo valmiina lähtemään omalla minibussilla, kun bussimme saapui. Samalla hetkellä taas kymmenet paikalliset ryntäsivät laiturille ja porukkamme pari jäsentä pinkaisi bussiin. He saivat varattua meille sisältä paikat ja pääsimmekin matkaan oikealla bussilla klo 13 aikoihin, jee! Perille päästiin vihdoin 8 tuntia myöhemmin, yhteensä 17 tunnin matkustamisen jälkeen. Hostelli löytyi pian perskärpästen eli  rasittavien ja yli-innokkaiden peräänhuutelijakauppiaiden avulla. Tämän matkan jälkeen ei huvittanut enää lähteä itse kyselemään yöpaikkaa. Hintaa hienolla, ilmastoidulla kolmen hengen huoneella on hurjat 4e/naama! Yleensä ollaan siis tosiaan majoituttu kahden hengen huoneissa. :)

25.12.2014
Ah, pitkät unet. Ah, hintaan sisältyvä aamupala. Ah, uimaan hävyttömän lämpimään mereen, kivaan aallokkoon! Saatiin kans häätö kivasta huoneestamme odotetusti: se oli vapaana vain yhdeksi yöksi ja muutimme kahden hengen huoneeseen, jossa olemme seuraavat kaksi yötä.

Pangandaranin lähistöllä on kaksi nähtävyyttä, jotka ajattelimme käydä katsomassa: green canyon ja green valley. Paikkoihin voi mennä joko omatoimisesti tai kalliimmilla, ohjatuilla retkillä. Vähän aika pohdittumme päätimme taas vuokrata skootterit (50idr/päivä/kpl) ja kiertää paikat omatoimisesti: tänään turistisoituneempi canyon ja huomenna hiljaisempi valley.

Green Canyoniin mennään veneellä jokea pitkin, kyyti maksaa150idr, 9,5e. Noin tunnin matkaan sisältyi ajelu hienoa jokea pitkin yläjuoksuun upealle kanjonille ja ehkä sata metriä sitä pitkin. Todella upea! Pienellä lisämaksulla pääsimme uimaan jokea pitkin alajuoksuun hurjaan virtaukseen ja hyppäämään kalliolta veteen. Ehdottomasti hinnan arvoinen paikka taas. :)

Ps. Yhyy kamera reistailee ja kuvia on vammanen ottaa ku ei meinaa toimii :<

Lake Toba & bussilla Bukittinggiin

19.12.2014
..ja matka jatkuu! Saavuttiin aikataulussa Parapatiin, syötiin ja käveltiin paikallisten ohjeiden mukaan satamaan, väärään sellasiseen. No, ei mitään - saatiin halvempi lautta saarelle, mutta eri kylään. Ajattelimme jäävämme sinne yöksi, mutta paikallisen mukaan kaikki majoituspaikat ovat turistikeskittymässä Tuk Tukissa. Sinne siis! Autokuskimme heitti meidät Bagus Bayhyn, jossa törmäsimme heti pariin suomalaiseen. Paikka osoittautuikin kunnon suomalaisen reppureissaajan Mekaksi, sillä paikan asukkaista suurin osa olikin suomalaisia. No, paikka vaikutti mahtavalta ja maksoi saman verran kuin Medanin persreikä ja jäimme sinne. Vaikka suomalaisetkin aiheuttivat välittömän "hyisuomalaisia" -reaktion, oli heidänkin kanssaan tosi mukavaa. Ja ihan kiva päästä vaihtamaan kuulumisia suomeksi!

Lake Toba on maailmanhistorian suurimman tulivuorenpurkauksen seurauksena syntynyt kraaterijärvi, jolla oleva Samosir-saari on maailman suurin saarella olevas saari, pari kertaa Singaporen kokoinen. Syvyyttä järvellä on jopa 450 metriä. Aluetta on aikoinaan asuttanut pääasiassa Batakit - eräs Indonesiassa asuva kansanryhmä, joka on erityisen tunnettu ihmisuhrauksista ja kannibalismista sekä hienoista taloistaan. Batakkien talojen kattojen etu- ja takapää muodostavat terävät huiput ja etuovi on todella pieni; näin vieras joutuu kumartamaan sisääntullessaan. Näitä Batak-taloja on saari pullollaan ja majoitumme itsekin sellaisen alakerrassa.

Olimme etukäteen miettineet, että täällä voisimme vuokrata skootterin ja lähteä ajelemaan ympäri saarta. Koska Taija ja Lina eivät kumpikssn tahdo ajaa, päätimme vuokrata vain yhden. Kävimme kyselemässä skoottereita, mutta emme onnistuneet vuokraamaan vain yhtä koska kolmen on laitonta ajaa samalla skootterilla. Lina suostui ottamaan toisen skootterin ajettavaksi, mutta koska hän ei ollut koskaan ajanut sellaista, vuokrasimme skootterit ensin loppupäiväksi ja ajoimme Tuk Tukin niemen ympäri. Ajamisesta jäi ihan hyvä fiilis Linalle, joten päätimme viettää seuraavankin päivän skoottereiden selässä. Illan vietimme suomalaisporukassa hengaillen.

20.12.2014
Aamupala, bussilipun osto huomiselle, skootterit alle ja matkaan! Löysimme kartasta järven saaren pohjoisosista ja samoilla tienoilla on myös kuuma lähde - sinne! Ajoimme yllättävän hyvää rantatietä pitkin kohti pohjoista ja matkalla bongasimme oudon pyramidimaisen rakennuksen. Pysähdyimme katsomaan ja paikallinen ihana vanha pieni mies selitti meille paikasta sanaakaan englantia puhumatta, mutta mainiolla elekielellä. Rakennus oli jonkinlainen hauta 762 ihmiselle. Suurin osa paikoista oli vielä tyhjiä.

Jatkoimme matkaa Pangururaniin, josta pääsimme tietä pitkin mantereen puolelle ja etsimään kuumaa lähdettä, joka olikin rakennettu kylpyläksi. Plääh, emme jääneet lillumaan altaisiin. Hyvin tulisen ankkalounaan kautta vuorille. Löysimme järven, joka oli kyllä ihan hieno. Ei itsessään oikeastaan mitenkään näkemisen arvoinen, mutta matka on tosi hieno. Viidakkoiseen vuoristomaisemaan ei koskaan kyllästy. :)

Tie järvelle oli ihan hyvässä kunnossa, joten päätimme jatkaa matkaa saaren läpi. Kuoppainen hiekkatie muuttui hyvin kuoppaiseksi hiekkatieksi ja lopulta muinaiseksi asfalttitieksi. Asfaltista oli jäljellä palasia siellä-täällä ja pohjana olleet suuret kivet olivat nousseet pintaan: käytännössä tie oli pelkkää kivikkoa. Tie menee kansallispuiston läpi, jossa kivikkoon yhdistyy valtavat vesilammikot, muta ja melkein tiellä lojuvat vesipuhvelit. Koska matka ei saa olla liian helppo, alkoi tietty sataa vettä. :) No, pääsimme vihdoin pois puiston alueelta, tie muuttui hyväksi ja sade yltyi vasta silloin kovaksi. Oli upeaa, kun ukkonen oli aivan yläpuolella! Selvittiin takas hostellille ennen pimeää ja hengattiin taas suomalaisten kanssa loppuilta.

21.-22.12.2014
Bussimme lähtee klo 15, meille neuvottiin että pitää mennä 11:45 lautalla mantereelle, josta paikallisminibussilla asemalle odottelemaan pariksi tunniksi. Ostettiin hävyttömät määrät evästä ja bussi lähti kolme varttia etuajassa (!?). Ja ah onnea - oikea bussi! Ikkunat, joista näkee ulos! Penkit, joille mahtuu molemmat pakarat! Ja paikalliseen (vammaseen) tapaan kuuluen kuskilla on toppatakki päällä ja ilmastointi säädetty pakkaselle. Onneks osattiin ennakoida ja ottaa lakanat mukaan peitoiks :D

Matkan sanottiin kestävän "12-16 tuntia, luultavasti 16" eli meidän pitäisi olla perillä aikataulun mukaan klo 7 aamulla. No, ei. Matkalla jäätiin ainakin kahdesti vaihtamaan rengasta ja hyvin kapealla ja mutkaisella tiellä ei nopeuskaan varmaan kovin usein ollu yli viittäkymppiä. Yllättävän hyvin matkalla sai kuitenkin nukuttua, ihmeen kivuton matka. Aamuun asti, kunnes matkan huomasi vain venyvän ja venyvän sekä matkapahoinvoinnin hiipiessä kiusaamaan. Vaikea sanoa, johtuiko huono olo jatkuvasti heiluvasta bussista, syömättömyydestä, tupakansavusta, vessasta tulvivasta lemusta vai ilmanraikastimesta, joka muutti ilman välillä siirapiksi. Perille päästiin vihdoin 20 tunnin matkustamisen jälkeen, jee!

Muutama jännä havainto:
- Tupakkaa saa polttaa kaikkialla ja vaikka se olisi kielletty - kuten bussissa - sitä poltetaan silti. Paljon.
- Ihmiset on todella mukavia, lähes kaikki hymyilevät ja monet moikkailevat.
- Tiet ovat kaikkialla todella kapeita ja mutkaisia; en ole nähnyt koko Sumatralla ainuttakaan isoa, hyvää tietä. Trans-Sumatran Highway on jylhästä nimestään huolimatta yksi kapea kaista suuntaansa ja ison auton tullessa vastaan, pitää lähes pysähtyä.
- Uskonto näkyy katukuvassa selkeästi; muslimit toki omalla selkeällä tavallaan, mutta kristinuskokin tuntuu ylikorostetulta. Satunnaisessa pienessä hökkelikylässäkin saattaa ränsistyneiden läävien keskellä kohota iso, upea ja hyvin huollettu kirkko. Ja täälläkin muuten harrastetaan joulukuusia, ihan paikallistenkin keskuudessa eikä vain turisteille!

Bukittinggiin päästyämme etsimme yöpaikan, joka löytyi kolmen-neljän kilsan kävelyn jälkeen. Murju maksaa alle 2e/yö/naama, mutta huonekin on sen mukainen. Lähin toimiva pistorasia on kaksi kerrosta alempana aulassa ja vessassa ei taaskaan ole juoksevaa vettä; huljusuihku luvassa!

Kun lähdimme keskustaa kiertelemään, tapahtui jänniä: joku nainen tuli kysymään, olisiko meillä viittä-kymmentä minuuttia aikaa. Hän on englannin opettaja ja haluaisi, että hänen oppilaansa pääsisivät juttelemaan ulkomaalaisille englantia. No todellakin! Mentiin pieneen, kuumaan ja ahtaaseen koppiin n. kahdenkymmenen 18-26v oppilaan kanssa höpöttelemään ja oltiin kaikki aika innoissamme. Ja erehdyimmepä antamaan pyydettäessä facebook-tietommekin... Voi sitä kaveripyyntöjen määrää, joita on ilmeisesti tulvinut myös meidänkin kavereillemme. Sori! :D ja voi myös sitä kuvien määrää, mitä meistä otettiin.

Tää päivä meni muuten kaupunkia kierrellessä, eläintarhassa ja kuvattavana ollessa. Ihmisiä tulvi jatkuvasti kaikkialta pyytämään kuvia kanssamme. Jossain vaiheessa piti ruveta sanomaan jo ei, koska kuviin alkoi kulua aikaa jo liikaa; yksi yhteiskuva ei riitä, vaan kaikki tarvitsevat oman kaverikuvaselfien kanssamme. Eläintarha puolestaan oli aasialaiseksi eläintarhaksi yllättävän inhimillinen. Kuten Kiinassa, täällä eläimiä ei tehnyt mieli tappaa säälistä, vaan ne näyttivät jopa viihtyvän. Hienoa! Kaupunki vaikuttaa muutenkin oikein viihtyisältä ja lähellä olis kans paljon upeita luonnonnähtävyyksiä, joille ei ikävä kyllä riitäkään aikaa. :/

Huomenna taas matka jatkuu Jaavalle. Bukittinggiin jäi kyllä ikävän vähän aikaa, kun matka venyi ja lähtö viivästyi. Mutta ei voi mitään, tulipahan koettua bussimatka ja Indonesialainen oppitunti!

Pohjois-Sumatra: Bukit Lawangin viidakko

16.12.2014
Kaksi lentoa, Balilta lähtö ja Bandungin rupusen lentokentän vaihdon kautta takaisin samaan koneeseen ja perille Medaniin Kuala Namun lentokentälle aamulla. Jee, Sumatra!

Lähdössä Balilta

Tulivuori! Jossain päin Jaavaa :)

Matkalla Bukit Lawangiin

Ensimmäinen kohteemme täällä on Bukit Lawang eli pieni kylä viidakon keskellä. Paikka on tunnettu orangeistaan ja niitä toivommekin viidakkovaelluksellamme näkevämme. Koska meillä on jo ihan reippaasti matkustamista takana, päätimme hankkiutua perille kahden julkisen bussin sijaan privaattikyydillä. Tinkasimme reilun kolmen tunnin automatkan hintaan n. 10e/ naama - ei paha, vaikka halvemmallakin olisi päässyt.

Medanin esikaupunkialue ei niinkään sytyttänyt. Ajoimme vesisateessa pitkään tylsää ruuhkaista kapeaa katua ja ihmettelimme, miten suuri osa taloista oli moskeijoita. Pian maisema ja mielikuvat Sumastrasta muuttuivat; aneemiset rötisköt vaihtuivat öljypalmuplantaaseiksi, hyvin vaihtelevan kuntoisella tiellä alkoi pyöriä maatilojen eläimistöä ja maisema alkoi muuttua mäkisemmäksi ja viidakkoisemmaksi. Jee, tykkään!

Saavuttuamme Bukit Lawangiin kuskimme esitteli meidät "veljelleen" Rozylle, joka on paikassa oppaana. Etsimme sopivan (halvimman, 2,10e/yö) yöpaikan, kyselimme muutamalta oppaalta hintoja, mutta päädyimme kuitenkin varaamaan retkemme tältä ensimmäiseltä oppaalta. Kahden päivän reissun saimme 52e/naama.

Currya, riisiä ja rapusipsiä

Bukit Lawangin kylä on kyl aivan ihana. Viidakon ympäröimän kuohuvan joen rannalle rakennettu pitkulainen rypäs taloja, hostelleja, ravintoloita ja kauppoja. Toki tämäkin paikka on turisteille rakennettu, mutta pakettimatkatunnelma jäi Balille. :) Jee, huomenna viidakkoon!

17-18.12.2014
Seitsemältä herätys, aamupala, kamojen pakkaus ja ysiltä Rozy ilmestyi hakemaan meitä vaellukselle. Tämä Gunung Leuserin kansallispuisto on tunnettu erityisesti orangeista. Kaikki orangit ovat nykyään hyvin harvinaisia; erityisesti äärimmäisen uhanalainen sumatranoranki, joita on olemassa enää 7000 yksilöä. Täällä niiden näkemiseen kuitenkin on hyvät mahdollisuudet sillä valtaosa maailman sumatranorangeista elää tämän kansallispuiston viidakoissa.

Kävelimme kylän läpi ja hentoisen riippusillan yli, jonka jälkeen maisema vaihtui kumipuuviljelmiksi. Pian saavuimme kansallispuiston rajalle, jolloin kivetty polku muuttui välittömästi lähes olemattomaksi poluksi ja viljelty metsä tiheäksi viidakoksi.

Kävelimme määränpäähämme noin seitsemän tunnin ajan. Tasaista polkua dssi kävellä vain hetkittäin - reittimme vei jatkuvasti vuorenrinteitä ylös-alas, mutaisia ja juurakkoisia polkuja pitkin, jatkuvasti todella haastavaa maastoa. Viidakko oli jatkuvasti ympärillä niin tiheää, ettei kovin kauaksi nähnyt oikein missään vaiheessa. Kasvillisuus oli hurjan monimuotoista ja upeaa. Ja söimmepä muutamat muurahaisetkin välipalaksi!

Eläimistä ensimmäisenä törmäsimme apinalaumaan, jo kumipuuviljelmillä. Tämän lajin (northern sumatran leaf monkey) veikeitä irokeesitukkia tavataan vain Sumatralla. Pian syvemmälle viidakkoon tarvottuamme tapasimmekin jo ensimmäiset orankimme - äidin ja pennun. Toljotimme noita hännättömiä punaturkkisia pitkäkäsiä jonkun aikaa ja huomasimmekin, että osa orangeista on selvästi kesyyntyneitä. Poikasten seurassa olevat emot ovat tosin niin aggressiivisia, että niiden lähelle ei voi mennä. Myöhemmin törmäsimme useisiin muihinkin orankeihin, pääsimme syöttämään ja silittämäänkin paria orankia. Ja halasin yhtä! :) mielenkiintoisin tapaus oli oman laumansa pomo, Mina pentuineen. Kun hän tuli paikalle, kaikki tekivät tilaa - muut orangit ja me. Min seurasi meitä lounaallekin joku huikkasi "Mina is coming!", pakkasimme kamamme, söimme loppuun nopeasti ja otimme vähän etäisyyttä. Ihan huikeita eläimiä. :) muuten näimme paljon eri lajisia apinoita ja kaks suurta varaani-liskoa.

Mina lapsineen

Saavuimme leiripaikalle neljän aikaan, heitimme kamat nukkumiskatokseemme ja menimme jokeen uimaan. Söimme illallisen joenrannassa ja vietimme illan oppaamme ja parin nuoremman paikallisen kanssa korttia pelaillen ja tulitikkuarvoituksia tehden. Nukuimme yön katoksessa kuohuvan joen ja viidakon metelissä. Ja hyvin nukuimmekin! Toistaiseksi reissun pisimmät yöunet! :)

Seuraavana päivänä meillä ei ollut enää mitään sen kummempaa ohjelmaa. Kävimme joessa uimassa, ihmettelimme leiriimme tullutta orankia ja ihastelimme viidakkoa. Takaisin Bukit Lawangiin tulimme " Jungle Taxilla" eli koskea pitkin yhteen sidotuilla traktorin sisäkumeilla. Paluumatka kesti vain puolisen tuntia, joka sekin tuntui vain hetkeltä kosken tyrskyissä ja kuohuissa pomppiessa.

Viidakkoreissu oli kerrassaan mahtava. Säätkin suosivat; edellisyönä oli rankkasade, mutta viidakossa ollessamme ei satanut lainkaan. Mukaan viidakosta jäi mahtavat muistot, muutama naarmu, kahdet revenneet housut (hyvä tytöt!), hyvin treenautuneet reidet ja muutama sata valokuvaa. Lähtisin uusiks milloin vaan.

Jungle taxi

Bukit Lawangiin palattuamme lähdimme heti syönnin jälkeen julkisella pikkubussilla pomppuista tietä kohti Medania ja myöhemmin Lake Tobaa. Pian lähdön jälkeen rengas puhkesi ja jäimme hetkeksi tien varteen, kun kuski vaihtoi renkaan. Luulimme saapuvamme perillä hienolle bussiasemalle, mutta pysähdyimmekin kolmen tunnin matkan jälkeen vain kadun varteen ja kuski huikkasi "Pinang Baris!", meidän asemamme. Matka maksoi n. 2e.

Hyppäsimme ulos, kiskoimme sadeviitat selkäämme ja kyselimme viereisen huoltamon edessä lojuvilta tyypeiltä neuvoja yöpaikan etsimiseen. Paikka löytyi, samoin riksakyyti. Paikka oli ehkä joskus ollut hienohko, mutta ei enää. Yhtään. Huoneessa meitä tervehti torakka & muutama muu pikkukaveri, katossa oli homeinen vesivaingon näköinen reikä ja vessaan ei ollut lainkaan ovea. Eikä suihkua. Tosin ei suihkulla mitään olisi tehnytkään, sillä huoneeseen ei tullut vettä. Vessasta löytyi kuitenkin iso vesisanko, jossa kellui pienempi kuppi - kuten kaikissa reikävessoissa. Ilmoitin työntekijöille, ettei huoneeseemme tule vesi niin hän kantoi isoon ämpäriimme pari sangollista sadevettä. Pääsipähän sentään huljusuihkuun! Koska huoneeseemme ei myöskään ole avainta, emme voineet lähteä ulos. Rankasade ei muutenkaan houkutellut, joten päätimme mennä aikaisin nukkumaan ja jatkaa matkaamme aamulla aikaisin. Hintaa tällä palatsilla oli hurjat 150000idr eli kolmisen euroa/naama.

19.12.2014
Klo 5 herätyskello pärähtää soimaan minareettien ulinan säestämänä. Jes, ei lutikoiden puremia! Kamat kasaan ja matka jatkuu. Aurinko ei ole vielä noussut, kävelemme kadun vartta pari sataa metriä, kun ensimmäinen riksa jo tulee vastaan. Tingimme kyydin Amplasin bussiasemalle. Tätäkään asemaa ei ole koolla pilattu; täällä toki oli sisätila, josta sai ostettua liput etukäteen. Muutoin asema oli muutama rämä penkki & neljä minibussia tien varressa.

Bussimme lähti vähän vaille seitsemän, matka kestää nelisen tuntia. Kohteena on Parapat, Toba-järven itärannikolla oleva kaupunki. Parapatiin päästyämme syömme lounaan ja menemme lautalla kraaterijärven keskellä olevalle saarelle. Bussikyydillä on hintaa 50000idr (/15770=reilu 3e).

Matkaa Parapatiin on vielä parisen tuntia, kiitos Indonesialaiden sim-kortin, nettiä pystyy käyttämään matkustaessakin. Täällä on kaikkialla nopeusrajoitus 60km/h, mutta nyt tuntuu kuin kuski painais satasta kakkosvaihteella samalla, kun paska indopoppi soi ihan liian kovalla. Ehkä päästään etuajassa perille! B)

Bali - Kutan turistialue

Oi, Bali, oi aurinko, oi turistimassat kaikkine lieveilmiöineen - kalliista hinnoista, krääsästä ja mauttomasta sapuskasta häikäilemätömiin kusetuksiin. Etsimme aamulla rahanvaihtopistettä ja pian löytyikin eräs oikein houkutteleva; vaihtokurssi oli yllättävän hyvä, jopa parempi kuin mitä netti sanoi oikeaksi kurssiksi. Vaihdoimme rahat, laskimme ne itse pariin kertaan, samoin rahanvaihtajat. Summa oli oikea ja lähdimme tutkimaan ympäristöä.

Slurrpsrpsryystnaminami

Kananuudelisoppaa

Danarin vinkistä käytiin ostamassa viidellä eurolla yksi yhteinen sim-kortti, jossa on 2,5GT nettiä. Helpottaa kummasti reissaamista, kun esimerkiksi kartat on jatkuvasti kännykällä käytettävissä, hostelleita varatesssa ei ole wifistä riippuvainen jne. Ja saa vähän viihdykettä pitkille bussimatkoille :)

Kun myöhemmin tultiin takaisin hostellille, laskettiin rahat vielä kerran ja kas, 4,45 miljoonaa rupiaa uupuu! Eli lähes 300 euroa. Hyväksyimme katkerina tappion ja päätimme ottaa tästä opiksi. Eniten ärsytti se huijatuksi tuleminen. Mäkin kuitenkin koen olevani ihan näppärä tunnistamaan kusetukset ja välttämään niitä. Käytiin mainitsemassa asiasta hostellin respassa, jossa muumimammamainen mukava täti neuvoi, että kannattaa käydä kysymässä rahoja takaisin. No, näin tehtiin. Mentiin paikalle hienoisella "rahat saatana takas" -asenteella ja pienten neuvottelujen, kuumottamisen ja poliisilla uhkailun jälkeen saatiin kuin saatiinkin koko summa takaisin! Yllättävää mut mahtavaa. :) Mut hatunnoston arvoinen suoritus toi kyl niiltä oli. Ei siinä rahoja vaihdettaessa huomannut ollenkaan, kuinka se valtava setelinippu vaan katosi.

Tuntuu hyvältä olla miljonääri

Päästiinpä tänään kokemaan jännityksellä odotettu monsuunikin. Päivä alkoi pilvettömänä, mutta kolmen aikaan taivas alkoi mennä pilveen, alkoi ukkostamaan, satoi rankasti puolisen tuntia ja siinä se. Taivas pysyi pilvessä vielä jonkun aikaa, mutta hetken tauko porotukseen teki vain hyvää. Jos tää ei tätä kummemmaksi kehity niin ei pitäis haitata matkaa kovinkaan paljoa. :)

Kuta Beach

Näin ensisilmäyksellä Indonesia ja Bali vaikuttavat kyllä oikein mukavalta siltä osin, mitä geneerisen massaturismikulissin alta näkee. Indonesia on muuten muslimimaa, mutta Bali on poikkeus - täällä valtauskonto on hindulaisuus, eikä islam ole näkynyt toistaiseksi katukuvassa muutamaa burkhaa lukuunottamatta mitenkään. Hindulaisia temppeleitä, pyhättöjä yms. taas näkee ympärillä jatkuvasti.

Tässä oli Bali tältä erää - aamulla lentokoneella yhden vaihdon kautta Sumatralle ja kohti aitoa Indonesiaa!

Helsinki - Bali

Täällä ollaan! Neljä lentoa takana - Helsingistä Frankfurtin, Kuala Lumpurin ja Jakartan kautta Balille, kotiovelta hostellille reilussa 30 tunnissa. No, ilmaisen viinin voimin ajan saa kulumaan missä vaan... :) Kaikki sujui muutenkin matkalla tosi hyvin. Visa On Arrival saatiin Jakartan kentällä hetken jonotuksella, hintaan 35USD. Voin siis tällä kokemuksella suositella lentokenttäviisumia kaikille Indonesiaan matkaaville; halvempi ja helpompi!

Balille tultiin perille tosiaan vähän kello yhden jälkeen yöllä ja matka jatkuu yhden lököttelypäivän jälkeen seuraavana aamuna Sumatralle. Tähän asti ollaan selvitty Linalla olleilla USAn dollareilla, joista saatiin viisumien oston yhteydessä vähän paikallista rahaa, joilla maksettiin taksi. Nyt meillä on rahaa yhteensä 5000idr (30snt) ja paljon euroja. Aamu alkaakin sit uinnilla ja rahanvaihtopisteen metsästyksellä. :) Yövytään Kutassa etukäteen varatussa, n. 7e/yö hotellissa, joka vaikuttaa ensisilmäyksellä melkeen liiankin hyvältä. Uimas-allas ja länsimaalainen pönttö, oi mitä luksusta B)

Lämpöä täällä ainakin riittää, melkeen 30 yölläkin. Huippua B)

Jakartan lentokentältä

Garudalla Jakartasta Balille

Loskasta monsuuniin!

Reilu 25 tuntia Balille laskeutumiseen, eka lento starttaa vartin päästä. B) tästä se lähtee!