Kochi - Munnar - Kochi ja junalla Goalle

Oho, ei ookkaan taalla ihan joka paikas nettia, tas muutaman paivan tekstit. Loput tulee sit varmaan Suomesta... :D

17.4.

Bussimatka Munnariin

Tänään lähdimme aamupalan jälkeen kävelemään rannanmyötäisiä teitä itään päin. Lauttasataman kohdalla päätimme lähteä käymään mantereen puolella, Ernakulamissa. Hintatasoa on pakko rakastaa - 20 minuutin lauttamatka maksoi 4 rupiaa eli alle viisi senttiä.

Tän päivän tavoitteena meillä oli saada bussi- ja junalippuvaraukset  hoidettua kaupungin hämmästelyn lomassa. Bussilipuista sanottiin, että ne ostetaan bussista juuri ennen bussin lähtöä, junalippujen ostosta asemalla ei tullut mitään - haluamamme juna oli täynnä ja virkailija puhui sen verran huonoa englantia, ettemme viitsineet jäädä sumplimaan asiaa sinne vaan päätimme hoitaa asian matkatoimiston kautta ja saimmekin asian hoidettua. Maanantai-tiistai -yölle on luvassa kivaa,15,5 tuntia ilmastoimattomassa junassa. Jee!

Ernakulam oli kaupunkina paljolti sitä, mitä kuvittelin Kochin olevan. Sekaista liikennettä, ränsistyvältä näyttävää kaupunkimaisemaa. Tuoksut vaihtelivat hetkessä herkullisista mausteiden sulotuoksuista kirpakkaan paskan lemahdukseen ja taas suitsukkeiden ja savun kautta mausteisiin. Vaihtelu on iloa ja intialainen ruoka on hyvää! Kävimme auringon laskiessa hyppimässä mahtavilla puolitoistametrisillä aalloilla, kunnes virkavalta huuteli meidät rantaan, höh.

Paikalliset ihmiset ovat todella mukavia. Kadulla kävellessä kuulee jatkuvasti iloista moikkailua ja näkee vilkuttelua. Monet tulevat myös juttelemaan niitä-näitä ja vaikuttavat olevansa aidosti kiinnostuneita meistä. Ei ihme, ei täällä paljoa länsimaalaisia näy.

Huomenna vuorille, Munnar kutsuu!

"Special Thali Meals"

18.4.
Pitkäperjantai - ja se myös näkyy katukuvassa. Lähdimme aamulla liikkeelle Ernakulamiin niin, että ehdimme (täpärästi) kahdeksan bussiin Munnariin. Matkan aikana näimme jatkuvasti muutaman kymmenen - jopa tuhansien kristittyjen muodostamia ristikulkueita. Alle sadan kilometrin, noin viiden tunnin bussimatka oli mahtava. Bussi oli vanha ja ikkunalasiton rotisko, mikä teki matkasta vaan miellyttävämmän, tuulen tuivertaessa ei tullut kuuma.

Munnar ristikukkulalta

Munnar on pieni kaupunki vuoriston keskellä noin 2000 metrin korkeudessa. Alue on Etelä-Intian suurin teenkasvatusalue ja lähiseudun lähes kaikkia kukkuloita peittää upeat teeviljelmät. Saavuttuamme kaupunkiin saimme todeta, että täällä on matkustussesonki ja lähes kaikki hostellit olivat täynnä. Löysimme kuitenkin kalliin ja vähän rupusen majapaikan hyvältä paikalta - 11e/yö on täällä paljon, mutta ei jaksanut ettiä halvempaakaan. Suihku ois tosin ihan jees mutta lämmin vesi toimii ja ämpäri korvaa suihkun mainiosti.

Tilasimme päivällä puolivahingossa mahtavan aterian paikallista kasvisruokaherkkua, banaaninlehdeltä tarjoiltavaa riisiä kahdellatoista eri kastikkeella sekä kahta erilaista leipää. Meille myös tuotiin jälkiruoaksi banaanit ja jokin mantelista leivottu herkku. Kaikkea tuotiin lisää heti, kun se alkoi loppua. Koko ateria maksoi veden kanssa aika tarkalleen 1,76e. Kelpaa! Ja kaikkihan syödään käsin, kuten Intiassa on tapana. Käsidesi on ystävä.

Teeviljelmiä

Syönnin jälkeen kävelimme kaupungin viereiselle kukkulalle, jolle kristityt pystyttivät aiemmin tänään ristin. Jatkoimmekin matkaa upeille teekukkuloille ja harhailimme huikeissa maisemissa, miljoonien eri vihreän sävyjen keskellä, useamman tunnin ajan. Aivan mielettömän upean näköistä, tää on mahtava paikka. On myös kiva olla välillä vähän viileämmässä. Täällä ei oo läheskään niin kuuma, kuin rannikolla.

19.4.
Tänään meillä oli suunnitelmana ottaa aamulla riksakyyti jonnekin lähivuoristoon ja kävellä sieltä takaisin. Päätimme kuitenkin matkan alettua jatkaa pidemmälle ja kiertää kauempanakin olevia nähtävyyksiä. Vaan suurin nähtävyys monissa paikoissa olimme me. :D meiltä tultiin pyytämään jatkuvasti, saavatko ihmiset ottaa kanssamme kuvia. Poseerasimme varmaan kymmenien intialaisten kanssa ja kaikki olivat tosi mukavia ja pitivät meistä, jee! Monet ei välttämättä oo koskaan nähneetkään länsimaalaisia ja olimme heidän silmissään varmaan täysin albiinoja. Munnarin turisteistakin käytännössä kaikki oli intialaisia.

Ajelimme riksalla 33 kilometrin päähän, matkan varrella pysähdyimme ratsastamaan elefanteilla ja kiertelemään hienoissa paikoissa. Matkan varrellakin oli jatkuvasti todella upeita maisemia. Kuskimme Selva puhui melko huonosti englantia, mutta kertoi matkan varrella asioita näkemiimme paikkoihin liittyen parhaansa mukaan. Kun kysyimme, mitä hän pitää vuorilla ajelusta, ymmärsi hän kysymyksemme väärin ja luuli, että tahdomme koittaa tuktukilla ajamista. No, todellakin. Olipahan kokemus sekin! :D yllättävän vaikee ohjattava se kyl oli mutta ihan hyvin se sujui. Ainakin selvittiin hengissä.

Suunnittelimme hyppäävämme kyydistä pois muutamaa kilometriä ennen Munnaria ja kävelevämme loppumatkan, mutta sade yllätti ja suunnitelmat menivät uusiksi. Kuskimme ehdotti illan ohjelmaksi perinteisiä tanssidraama- tai taisteluesityksiä. Päätimme lähteä katsomaan taistelua eli Kalarippayattu-esitystä, joka oli kerrassaan mahtava. Esitys koostui akrobatiasta, tanssista, tuliesityksistä ja taisteluista erilaisin asein. Näytös kesti noin tunnin ja oli yllättävän hurja. Tommonen olis niiin kiellettyä Suomessa.

20.4.
Sovimme eilen Selvan kanssa, että hän kuskaa meitä taas tänään, tällä kertaa eri suuntaan vuorille. Tapasimme aamulla sovitusti, mutta hänellä olikin päivälle jotain menoa ja hän nakitti meille kuskiksi hulttioveljensä Arunin. Arun työskentelee teepelloilla ja tänään hänellä oli vapaapäivä.

Tekojärvi

Ajelu oli todellakin ikimuistoinen. Heti kaupungista päästyämme hän kysyi, tahdommeko taas ajaa - tottakai! Eero ajoi ensiksi ja minä sen jälkeen. Arun hyppäsi takapenkille nauttimaan matkasta ja pössyttelemään pilveä. Myöhemmin hän taas hyppäsi kuskin penkille, laittoi kännykästään musiikkia soimaan ja kaahaili hullua vauhtia liikenteen seassa puikkelehtien kapeilla vuoristoteillä. Kokonaisuudessaan ajoimme ehkä 50-60 kilometrin päähän. Tänä aikana maisemat ja ilmasto muuttuivat hyvinkin paljon - kosteanlämpimästä kuumaan ja rutikuivaan ja välillä vuorilla tuli kylmäkin.

Moottoriveneellä tekojärven ympäri

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Luckam Waterfalls - upea vesiputous, jonka alle pääsi uimaan. Viileä vesi virkisti kivasti ja vesiputouksen alla oli hauskaa. Matkan varrella pysähtelimme paljon ja Arun kertoi meille paljon kasveista. Olemme kirjaimellisesti siellä, missä pippuri kasvaa ja osaamme nyt tehdä eukalyptuksen lehdestä pillin. Alue on ilmeisesti laajan biodiversiteettinsä vuoksi jonkinlainen hot spot ja lajistoa täällä tuntuu kyllä riittävän valtavasti.

Viimeisenä pysähdyspaikkana meillä oli Chinnar Wildlife Sanctuary, jossa vaelsimme parin tunnin reitin suurelle vesiputoukselle ja takaisin. Matkalla oli mahdollista nähdä paljon villieläimiä, kuten elefantteja, joten reitti piti kulkea oppaan kanssa. Täällä ilmasto oli todella kuiva ja kuuma, metsä ympärillämme oli pääsääntöisesti aivan rutikuivaa ja lehdetöntä, kun taas välillä vastassa oli palasia paratiisista, kuten pieni metsätilkku jossa lenteli tuhansia perhosia. Villieläimiä emme juurikaan nähneet, ainoastaan peuran, apinan ja pari papukaijaa. Riksamatkan aikana näimme lisää apinoita ja biisoneita.

Illalla kävimme vielä nettikahvilassa sen verran että pääsimme tarkistamaan sähköpostin. Kaikki junat olivat tosiaan täynnä ja täällä on käytössä jonotussysteemi - kun lippuja perutaan, jonottajat saavat ne. Jonotimme sijalla 19 ja meille lupailtiin lippuja 80-90% varmuudella. Onnetar ja todennäköisyys olivat puolellamme ja liput löytyivät sähköpostista.

21.4.

Kalarippayattu

Viimeinen päivä Munnarissa, nyyh! Söimme aamupalan ja pakkasimme kamat, bussi lähti vasta puoli viiden maissa. Otimme taas tuktukin allemme ja lähdimme uuteen suuntaan, muutaman kilometrin päähän näköalapaikalle. Saavuttuamme takaisin kaupunkiin, kuski ehdotti meille, että menisimme vielä jollekin läheiselle vesiputokselle. Paikkaa ei ole merkitty mihinkään karttoihin sillä sitä tahdotaan suojella. Vesiputous ei ollut kovinkaan suuri, mutta silti tosi hieno. Paikalla oli pieni poika isänsä kanssa ja poika alkoi kinuamaan minulta kynää. Heitin hyvästit rakkaalle Pegorion-mainoskynälleni ja ipana ilahtui kovasti.

Hyppäsimme bussiin ja saavuttuamme Ernakulumiin kävimme syömässä ja talsimme asemalle. Junamme odottikin siellä jo tuntia ennen lähtöä. Sähköt olivat kiinni ja menimme pilkkopimeään junavaunuumme. Juttelimme muiden matkustajien kanssa puolisen tuntia, kunnes valot syttyivät ja tuulettimet pyörtähtivät päälle. Matkustamme alimmassa makuuvaunuluokassa ja täältä puuttuu kaikki mukavuudet, kuten ilmastointi ja väliseinät makuuosastojen välillä. Ikkunat saa onneksi auki, joten ilma sentään vaihtuu. Seuraavat 16 tuntia meneekin sitten Poorna Expressin kyydissä. Taitaa tulla jännä matka!

Chinnar Wildlife Sanctuaryn vesiputoukset

Munnar

22.4.
Klo 7:30. Mangaloren asema. Jatkuvasti toistuvia kuulutuksia, ihmiset höpöttävät ympärillä ja aurinko paistaa - aika herätä. Heiluvassa, kolisevassa ja kuumassa junassa sai nukuttua yllättävän hyvin. Käytävillä kävelee edestakaisin porukkaa myymässä syötävää. Ne in tunnin pysähdyksen jälkeen matka jatkuu ja maisemat vilisevät ohi, kuumaa ilmaa tuulee sisään avoimista ikkunoista. Ollaan jo voiton puolella, klo 15 saavutaan Magdaonin asemalle. Siitä eteenpäin meillä ei olekaan vielä suunnitelmia sen tarkemmin, kuin että hankkiudutaan jotenkin johonkin rantakaupunkiin.