Goa - Karnataka - Goa - kotimatka

Näkymä junan ikkunasta

Junavaunumme - paikkamme olivat oikealla.

22.4.

Jatkoa junamatkasta: kello oli jotain kahden paikkeilla ja pysähdyimme jollekin asemalle. Odotettiin jonkun aikaa että lähettäisiin taas liikkeelle, kunnes älyttiin olevamme jo Goalla, Canconan asemalla. Kerättiin äkkiä kamat, hyvästeltiin pirullisen hiostava kidutuskammio aka. rakas junamme ja vilkaistiin kartasta, mitä paikkoja lähellä on - ja matka jatkui Palolem Beachille, rantakylään jota turismi on vasta pikkuhiljaa alkanut löytää. Saimme aivan rannasta kivan bungalowin hintaan 300rs eli 3,66e/yö.

Canconan asema

Lämpöä on paria astetta vaille 40, merivesi linnunmaitoa ja kylmä kalja kädessä. Intiassa alkoholia saa tosiaan myydä vain hyvin harvoissa paikoissa ja ryyppäämistä ei harrasteta käytännössä lainkaan. Paitsi Goalla, täällä alkoholia saa myydä vapaasti ja Goalla onkin pienoinen alkoholi-ongelma.

Illan tullen kuitenkin totesimme, että Goa ei ole meitä varten. Vaikka täällä ei turisteja paljoa vielä ole, on niitä liikaa. Paikalliset vaikuttavat enemmän länsimaalaisilta kuin intialaisilta ja aitoa Intiaa ei näe juuri lainkaan. Itse en ymmärrä ihmisiä, jotka reissaavat maailman toiselle puolen maatakseen auringossa, syöden ja juoden tuttuja ruokia ja hengaten kotimaalaisten kanssa. Kun lähden itse ulkomaille, tahdon nähdä, miten paikalliset elävät, tutustua kulttuuriin, syödä kuin paikalliset ja kiertää erilaisissa paikoissa. Vaan kukin tyylillään. Kunhan on kivaa.

23.4.

Palolem, yöpaikkamme pihassa

Vuokrattiin aamulla skootterit ja lähdettiin ajelemaan semipäämäärättömästi ympäriinsä. Käytiin eka Mallikarjun Temppelissä, jonka jälkeen Cotigao Wildlife Sanctuaryn kautta viereiseen osavaltioon, Karanatakaan ja siellä Karwar-kaupunkiin. Luonnonpuistossa meillä alkoi bensa olemaan sen verran lopuillaan, että ainoa paikka johon uskalsimme siellä lähteä ajamaan, oli Treetop - valtavan puun latvaan rakennettu pieni maja, jonne pääsi kiipeämään tikkaita pitkin. Näkymät olivat hienot ja kuulimme apinoiden ääntä, mutta eläimiä emme nähneet.

Karwarin kaupunki näytti aika kivalta. Melko pieni, viihtyisän oloinen eikä lainkaan turismin raiskaama. Illalla taisin Palolemille ajellessamme mietimme, miten hienoa olis vuokrata skootteri pidemmäksi aikaa, jättää rinkat hoitoon ja lähteä kiertelemään pidemmäksi aikaa.

24.4.
Hostellin työntekijät myöntyivät suunnitelmaamme: saimme skootterin vuokralle kolmeksi päiväksi ja he suostuivat vahtimaan kamojamme sen aikaa, kun olemme muualla.

Polem Beach

Päätimme lähteä ajamaan samaan suuntaan, kuin eilenkin: rannikkoa pitkin etelää kohti, ehkä Jog Falls -putouksille eli Intian korkeimmille vesiputouksille asti. Goan puolella kävimme vielä pikaisesti Polem Beach-rannalla joka on lähes täysin turismilta välttynyt, autio, upea ranta.

Kun olimme ajaneet Karwarista reilun matkaa eteenpäin, aloimme tiedostaa karttamme huonouden välimatkojen arvioinnissa. Putoukset olivatkin ovähän turhan kaukana ja jäimmekin n. 90 kilometrin päähän Gokarnan kaupunkiin. Gokarna on hindulaisille tärkeä uskonnollinen kaupunki ja siellä hindulaisuus myös näkyi selvästi. Kaikenlaisia temppeleitä, pyhättöjä ja jumalkuvia oli kaikkialla ja kadut tulvivat lehmiä. Kaupungissa oli myös paljon itsensälöytäjä-länsimaalaisia ja ties mitä hippejä yllättävänkin paljon. Kävimme uimassa Gokarnan lähellä sijaitsevalla Om Beachilla jäimme kaupunkiin yöksi.

Om Beach

25.4.
Gokarnassa olisi toki viihtynyt paljon pidempäänkin, mutta lähdimme aamulla aikaisin jo valloittamaan uusia maisemia. Karnatakan osavaltio sai tältä erää riittää pitkien välimatkojensa vuoksi ja ajoimme takaisin Goalle. Lähdimme aivan Goan eteläpäästä ajamaan kohti vuoristoa ja sisämaata. Onneksemme saimmekin todeta, että myös Goalta löytyy aitoja intialaisia ja upeita maisemia, kunhan lähtee rannalta poispäin.

Löysimme kartasta pari mielenkiintoista kohdetta: Netravali Bubble Lake ja Savare -vesiputous. Kupla-allas on hindulaistemppelin pihalle rakennettu allas täynnä pyhää vettä (ja jalansyöjäkaloja), joka kuplii sattumanvaraisesti, paikallisten mielestä jostain yliluonnollisesta syystä. Saastutin pyhän veden uimalla reissuhikeni pois ja jatkoimme matkaa vesiputoukselle. Paikka löytyi puolisen tunnin sademetsätarpomisen jälkeen ja upea putous olikin. Uimme vesiputouksen alla parissa eri vesilammikossa hyvän tovin ja ajoimme Rivonaan syömään reissumme saastaisimman aterian. Yllättävän monta muurahaista mahtuu leivän huokosten sisään.

Goan osavaltio oli Portugalin hallinnassa 450 vuotta. Tämä jätti paikkaan jälkensä, kuten Gabo da Rama -linnan, jota kierrellessä ei tuntunut siltä, että olisi Intiassa. Tämän yön päätimme viettää Agonda Beachillä Etelä-Goalla. Turistisesongin päättymisen huomaa selvästi. Rantaan oli rakennettu paljon ravintoloita ja majoituspaikkoja turisteille, mutta porukkaa ei ollut juuri lainkaan, kaupunki oli aika autio. Suurta osaa bungaloweista ja ravintoloista purettiin pois sekä täällä, että muillakin rannoilla.

26.4.

Agonda Beach

Aamupalan jälkeen ajoimme Old Goaan eli käymään pikavisiitillä Portugalissa. Kaupunki oli kuin mikä tahansa Etelä-Eurooppalainen vanha kaupunki. Katedraaleja, raunioita ja turisteja. Pikaisen kiertelyn jälkeen aloimme körötellä takaisin Palolemiin. Skoottereiden vuokraus oli mahtava idea ja oli huippua lähteä ajelemaan vähin matkatavaroin kohti tuntematonta, tietämättä missä viettää seuraavan yön. Vaan perseet siinä kärsi, huhhuh. Joskus kyllä vois kyllä tehdä paljon pidemmänkin reissun, pelkästään mopolla liikkuen... :)

Päätimme viettää viimeiset kaksi yötämme samassa majapaikassa kuin aiemminkin, tällä kertaa alennettuun 250rs/yö -hintaan. Ilta kului uidessa ja pientä ukkosmyrskyä katsellessa. Alkuun näytti siltä, kuin kohdalle osuisi rajukin myräkkä, mutta ukkoskuuro olikin ohi tunnissa-parissa. Pieni ilman viilentyminen teki kyllä ihan hyvää.

27.4.
Suunnitelmana oli pitää kaksi viimeistä päivää rennompina ja pysyä Palolemissa. Tänään siis söimmekin paljon, uimme vielä enemmän, vuokrasimme uimalaudat ja uimme aaltojen mukana sekä kiersimme kajakeilla läheisen saaren ympäri.

Intialaisten rehellisyyttä ja luottoa on kyllä pakko arvostaa. Vuokrasimme kajakit niin, että lähdimme vain melomaan niillä, palautimme ne ja tulimme myöhemmin maksamaan laskun. Ja kun ravintolaan ei ollutkaan tarpeeksi rahaa mukana, baarimikko ehdotti että voimme tulla maksamaan seuraavana päivänä. Ruokien ja juomien hintaakaan ei yleensä tarvitse varmistella etukäteen - vesi maksaa kaikkialla saman verran eikä laskuja lasketa "vahingossa" liian suuriksi.

28.4.
Lähtöpäivä, taksilla lentokentälle seitsemältä. Syömistä, uimista, syömistä, syömistä ja uimista.

Parin viimeisen päivän aikana tuli kyllä todettua, että rantalomailu ei ole meitä varten. Aktiviteetin puute meinas alkaa ahdistaa moneen kertaan ja uidakaan ei pysty koko päivää. Mutta tulipahan vähän sentään rentouduttua ennen kotimatkaa. Aika ei vaan meinaa kulua... :D

Taksilla Palolemista Goan lentokentälle ja lentäen Mumbaihin. Terminaalin vaihto ja Istanbulin kautta Helsinkiin. Reilu 25 tuntia. Plus vielä matka Tampereelle.

Palolem Beachin lähistöltä

Tämän reissun jälkeen voin kyllä todeta, että Intia on paras maa, jossa oon koskaan ollut. Täällä vaan kaikki asiat täyttyivät, joita reissussa arvostan - on lämmintä, halpaa, eksoottista, ihmiset ovat mahtavia, maisemat huikeita, ruoka herkullista jne. Hyvin useille stereotypioille sai myös heittää hyvästit. Intia ei ollut yhtään sen likaisempi, kuin mikä tahansa muukaan etelän maa. Kerjäläisiä oli vähän. Palvelut toimivat, julkinen liikenne oli täsmällistä jne. Eikä tullut ruokamyrkytystä.

Koko reissulle tuli hintaa kaikkinensa n. 900e + viisumihärväykset n. 75e. Keralaa voin suositella aivan kaikille, Goaa rantalomailusta pitäville. Lähtekää Intiaan.

Nyt ei onneksi tarvii matkakuumeilla pitkään. Reilu kolme viikkoa järjestämäämme lääkiksen surffireissuun Portugaliin, jonka jälkeen pari päivää Kiinan reissun. Jeeeeeee! :) Koitan pistää tänne kuvia piakkoin reissusta. Muitakin, kuin näitä kännykkäräpsyjä.

Kochi - Munnar - Kochi ja junalla Goalle

Oho, ei ookkaan taalla ihan joka paikas nettia, tas muutaman paivan tekstit. Loput tulee sit varmaan Suomesta... :D

17.4.

Bussimatka Munnariin

Tänään lähdimme aamupalan jälkeen kävelemään rannanmyötäisiä teitä itään päin. Lauttasataman kohdalla päätimme lähteä käymään mantereen puolella, Ernakulamissa. Hintatasoa on pakko rakastaa - 20 minuutin lauttamatka maksoi 4 rupiaa eli alle viisi senttiä.

Tän päivän tavoitteena meillä oli saada bussi- ja junalippuvaraukset  hoidettua kaupungin hämmästelyn lomassa. Bussilipuista sanottiin, että ne ostetaan bussista juuri ennen bussin lähtöä, junalippujen ostosta asemalla ei tullut mitään - haluamamme juna oli täynnä ja virkailija puhui sen verran huonoa englantia, ettemme viitsineet jäädä sumplimaan asiaa sinne vaan päätimme hoitaa asian matkatoimiston kautta ja saimmekin asian hoidettua. Maanantai-tiistai -yölle on luvassa kivaa,15,5 tuntia ilmastoimattomassa junassa. Jee!

Ernakulam oli kaupunkina paljolti sitä, mitä kuvittelin Kochin olevan. Sekaista liikennettä, ränsistyvältä näyttävää kaupunkimaisemaa. Tuoksut vaihtelivat hetkessä herkullisista mausteiden sulotuoksuista kirpakkaan paskan lemahdukseen ja taas suitsukkeiden ja savun kautta mausteisiin. Vaihtelu on iloa ja intialainen ruoka on hyvää! Kävimme auringon laskiessa hyppimässä mahtavilla puolitoistametrisillä aalloilla, kunnes virkavalta huuteli meidät rantaan, höh.

Paikalliset ihmiset ovat todella mukavia. Kadulla kävellessä kuulee jatkuvasti iloista moikkailua ja näkee vilkuttelua. Monet tulevat myös juttelemaan niitä-näitä ja vaikuttavat olevansa aidosti kiinnostuneita meistä. Ei ihme, ei täällä paljoa länsimaalaisia näy.

Huomenna vuorille, Munnar kutsuu!

"Special Thali Meals"

18.4.
Pitkäperjantai - ja se myös näkyy katukuvassa. Lähdimme aamulla liikkeelle Ernakulamiin niin, että ehdimme (täpärästi) kahdeksan bussiin Munnariin. Matkan aikana näimme jatkuvasti muutaman kymmenen - jopa tuhansien kristittyjen muodostamia ristikulkueita. Alle sadan kilometrin, noin viiden tunnin bussimatka oli mahtava. Bussi oli vanha ja ikkunalasiton rotisko, mikä teki matkasta vaan miellyttävämmän, tuulen tuivertaessa ei tullut kuuma.

Munnar ristikukkulalta

Munnar on pieni kaupunki vuoriston keskellä noin 2000 metrin korkeudessa. Alue on Etelä-Intian suurin teenkasvatusalue ja lähiseudun lähes kaikkia kukkuloita peittää upeat teeviljelmät. Saavuttuamme kaupunkiin saimme todeta, että täällä on matkustussesonki ja lähes kaikki hostellit olivat täynnä. Löysimme kuitenkin kalliin ja vähän rupusen majapaikan hyvältä paikalta - 11e/yö on täällä paljon, mutta ei jaksanut ettiä halvempaakaan. Suihku ois tosin ihan jees mutta lämmin vesi toimii ja ämpäri korvaa suihkun mainiosti.

Tilasimme päivällä puolivahingossa mahtavan aterian paikallista kasvisruokaherkkua, banaaninlehdeltä tarjoiltavaa riisiä kahdellatoista eri kastikkeella sekä kahta erilaista leipää. Meille myös tuotiin jälkiruoaksi banaanit ja jokin mantelista leivottu herkku. Kaikkea tuotiin lisää heti, kun se alkoi loppua. Koko ateria maksoi veden kanssa aika tarkalleen 1,76e. Kelpaa! Ja kaikkihan syödään käsin, kuten Intiassa on tapana. Käsidesi on ystävä.

Teeviljelmiä

Syönnin jälkeen kävelimme kaupungin viereiselle kukkulalle, jolle kristityt pystyttivät aiemmin tänään ristin. Jatkoimmekin matkaa upeille teekukkuloille ja harhailimme huikeissa maisemissa, miljoonien eri vihreän sävyjen keskellä, useamman tunnin ajan. Aivan mielettömän upean näköistä, tää on mahtava paikka. On myös kiva olla välillä vähän viileämmässä. Täällä ei oo läheskään niin kuuma, kuin rannikolla.

19.4.
Tänään meillä oli suunnitelmana ottaa aamulla riksakyyti jonnekin lähivuoristoon ja kävellä sieltä takaisin. Päätimme kuitenkin matkan alettua jatkaa pidemmälle ja kiertää kauempanakin olevia nähtävyyksiä. Vaan suurin nähtävyys monissa paikoissa olimme me. :D meiltä tultiin pyytämään jatkuvasti, saavatko ihmiset ottaa kanssamme kuvia. Poseerasimme varmaan kymmenien intialaisten kanssa ja kaikki olivat tosi mukavia ja pitivät meistä, jee! Monet ei välttämättä oo koskaan nähneetkään länsimaalaisia ja olimme heidän silmissään varmaan täysin albiinoja. Munnarin turisteistakin käytännössä kaikki oli intialaisia.

Ajelimme riksalla 33 kilometrin päähän, matkan varrella pysähdyimme ratsastamaan elefanteilla ja kiertelemään hienoissa paikoissa. Matkan varrellakin oli jatkuvasti todella upeita maisemia. Kuskimme Selva puhui melko huonosti englantia, mutta kertoi matkan varrella asioita näkemiimme paikkoihin liittyen parhaansa mukaan. Kun kysyimme, mitä hän pitää vuorilla ajelusta, ymmärsi hän kysymyksemme väärin ja luuli, että tahdomme koittaa tuktukilla ajamista. No, todellakin. Olipahan kokemus sekin! :D yllättävän vaikee ohjattava se kyl oli mutta ihan hyvin se sujui. Ainakin selvittiin hengissä.

Suunnittelimme hyppäävämme kyydistä pois muutamaa kilometriä ennen Munnaria ja kävelevämme loppumatkan, mutta sade yllätti ja suunnitelmat menivät uusiksi. Kuskimme ehdotti illan ohjelmaksi perinteisiä tanssidraama- tai taisteluesityksiä. Päätimme lähteä katsomaan taistelua eli Kalarippayattu-esitystä, joka oli kerrassaan mahtava. Esitys koostui akrobatiasta, tanssista, tuliesityksistä ja taisteluista erilaisin asein. Näytös kesti noin tunnin ja oli yllättävän hurja. Tommonen olis niiin kiellettyä Suomessa.

20.4.
Sovimme eilen Selvan kanssa, että hän kuskaa meitä taas tänään, tällä kertaa eri suuntaan vuorille. Tapasimme aamulla sovitusti, mutta hänellä olikin päivälle jotain menoa ja hän nakitti meille kuskiksi hulttioveljensä Arunin. Arun työskentelee teepelloilla ja tänään hänellä oli vapaapäivä.

Tekojärvi

Ajelu oli todellakin ikimuistoinen. Heti kaupungista päästyämme hän kysyi, tahdommeko taas ajaa - tottakai! Eero ajoi ensiksi ja minä sen jälkeen. Arun hyppäsi takapenkille nauttimaan matkasta ja pössyttelemään pilveä. Myöhemmin hän taas hyppäsi kuskin penkille, laittoi kännykästään musiikkia soimaan ja kaahaili hullua vauhtia liikenteen seassa puikkelehtien kapeilla vuoristoteillä. Kokonaisuudessaan ajoimme ehkä 50-60 kilometrin päähän. Tänä aikana maisemat ja ilmasto muuttuivat hyvinkin paljon - kosteanlämpimästä kuumaan ja rutikuivaan ja välillä vuorilla tuli kylmäkin.

Moottoriveneellä tekojärven ympäri

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Luckam Waterfalls - upea vesiputous, jonka alle pääsi uimaan. Viileä vesi virkisti kivasti ja vesiputouksen alla oli hauskaa. Matkan varrella pysähtelimme paljon ja Arun kertoi meille paljon kasveista. Olemme kirjaimellisesti siellä, missä pippuri kasvaa ja osaamme nyt tehdä eukalyptuksen lehdestä pillin. Alue on ilmeisesti laajan biodiversiteettinsä vuoksi jonkinlainen hot spot ja lajistoa täällä tuntuu kyllä riittävän valtavasti.

Viimeisenä pysähdyspaikkana meillä oli Chinnar Wildlife Sanctuary, jossa vaelsimme parin tunnin reitin suurelle vesiputoukselle ja takaisin. Matkalla oli mahdollista nähdä paljon villieläimiä, kuten elefantteja, joten reitti piti kulkea oppaan kanssa. Täällä ilmasto oli todella kuiva ja kuuma, metsä ympärillämme oli pääsääntöisesti aivan rutikuivaa ja lehdetöntä, kun taas välillä vastassa oli palasia paratiisista, kuten pieni metsätilkku jossa lenteli tuhansia perhosia. Villieläimiä emme juurikaan nähneet, ainoastaan peuran, apinan ja pari papukaijaa. Riksamatkan aikana näimme lisää apinoita ja biisoneita.

Illalla kävimme vielä nettikahvilassa sen verran että pääsimme tarkistamaan sähköpostin. Kaikki junat olivat tosiaan täynnä ja täällä on käytössä jonotussysteemi - kun lippuja perutaan, jonottajat saavat ne. Jonotimme sijalla 19 ja meille lupailtiin lippuja 80-90% varmuudella. Onnetar ja todennäköisyys olivat puolellamme ja liput löytyivät sähköpostista.

21.4.

Kalarippayattu

Viimeinen päivä Munnarissa, nyyh! Söimme aamupalan ja pakkasimme kamat, bussi lähti vasta puoli viiden maissa. Otimme taas tuktukin allemme ja lähdimme uuteen suuntaan, muutaman kilometrin päähän näköalapaikalle. Saavuttuamme takaisin kaupunkiin, kuski ehdotti meille, että menisimme vielä jollekin läheiselle vesiputokselle. Paikkaa ei ole merkitty mihinkään karttoihin sillä sitä tahdotaan suojella. Vesiputous ei ollut kovinkaan suuri, mutta silti tosi hieno. Paikalla oli pieni poika isänsä kanssa ja poika alkoi kinuamaan minulta kynää. Heitin hyvästit rakkaalle Pegorion-mainoskynälleni ja ipana ilahtui kovasti.

Hyppäsimme bussiin ja saavuttuamme Ernakulumiin kävimme syömässä ja talsimme asemalle. Junamme odottikin siellä jo tuntia ennen lähtöä. Sähköt olivat kiinni ja menimme pilkkopimeään junavaunuumme. Juttelimme muiden matkustajien kanssa puolisen tuntia, kunnes valot syttyivät ja tuulettimet pyörtähtivät päälle. Matkustamme alimmassa makuuvaunuluokassa ja täältä puuttuu kaikki mukavuudet, kuten ilmastointi ja väliseinät makuuosastojen välillä. Ikkunat saa onneksi auki, joten ilma sentään vaihtuu. Seuraavat 16 tuntia meneekin sitten Poorna Expressin kyydissä. Taitaa tulla jännä matka!

Chinnar Wildlife Sanctuaryn vesiputoukset

Munnar

22.4.
Klo 7:30. Mangaloren asema. Jatkuvasti toistuvia kuulutuksia, ihmiset höpöttävät ympärillä ja aurinko paistaa - aika herätä. Heiluvassa, kolisevassa ja kuumassa junassa sai nukuttua yllättävän hyvin. Käytävillä kävelee edestakaisin porukkaa myymässä syötävää. Ne in tunnin pysähdyksen jälkeen matka jatkuu ja maisemat vilisevät ohi, kuumaa ilmaa tuulee sisään avoimista ikkunoista. Ollaan jo voiton puolella, klo 15 saavutaan Magdaonin asemalle. Siitä eteenpäin meillä ei olekaan vielä suunnitelmia sen tarkemmin, kuin että hankkiudutaan jotenkin johonkin rantakaupunkiin.

Tampereelta Intiaan - Kochi (Kerala)

Bussi, lento, lento, matkatavaroiden haku ja taksilla toiseen terminaaliin, lento, bussi. Niin monta erillistä matkan vaihetta ja niin helppo kämmätä jossain. Vaan matka meni suorastaan hämmästyttävän hyvin ja perille saavuttiin jopa odotettua nopeammin.

Ensivaikutelmat Kochista olivat vähän odotettua erilaiset. Paikka on paljon vihreämpi ja vähemmän kaupunkimainen, kuin odotimme. Ja slummia riittää, lapset taistelevat elintilastaan varisten kanssa kaatopaikoilla. Lehmien sijaan kaduilla parveileekin vuohia. Kuuma on ja ihmiset ovat ystävällisiä sekä ruoka maistuu. Tämä päivä onkin kulunut matkanjälkeiskoomatessa ja Fort Kochin kaupunkia kierrellessä. Paikka on tosi kiehtova ja upea ja Intia maana ja kulttuurina vaikuttaa oikein kivalta. Tykkään!

Jeeeee lähtö!

Lähtö lähestyy!

Vesisade ja siitepölyoireet. Kevät on menny taas ihan hullun nopeesti mut tää päivä tuntuu kestävän ikuisuuksia, haluun lähtee jo! Vielä 15 tuntia bussin lähtöön ja 19 tuntia lentokoneen lähtöön. 43 tuntia Kochin lentokentälle saapumiseen ja muutama tunti enemmän Intian valtamereen hyppäämiseen.

Viisumit saatiin hommattua sekä huomenna alkavalle Intian reissulle, että kesäkuiselle Kiinan reissulle. Vähän jännätti, tuleeko ne sieltä mut nyt saa kyl huokasta syvään helpotuksesta. Rinkkakin alkaa olla jo aikalailla pakattu. Yllättävän vähän sitä lopulta tarvii tavaraa reissuun mukaan mut vaatteita ei vaan koskaan osaa ajatella fiksusti. Päivisin on kuuma ja iltaisin on kuuma, mutta iltaisin pitäs ehkä suojautua itikoilta. Entä jos sataa vettä? Vuorilla on viileempi ja busseissa ja junissa saattaa olla kylmä. Äh. :D

Huomisaamuna lähdemme siis Eeron kanssa kohti Intiaa. Ekaks bussilla Helsinki-Vantaan lentokentälle, josta lennämme ensiksi Istanbulin kautta Mumbaihin. Mumbaista taas jatkamme lentäen Kochiin, Keralan osavaltioon. Tarkempia matkasuunnitelmia ei oikeestaan ole vielä, jotain hienoja paikkoja ollaan katottu mut reissussa sit näkee, mihin päätetään mennä. Koko reissu kestää n. kaksi viikkoa, joten ihan hirveen pitkiä matkoja ei edes ehdi matkustaa - varsinkaan Intiassa. Kulkuyhteydet ovat huonot ja julkisilla ei tunnu pääsevän juuri mihinkään. Mutta matkustelemme Keralassa jonkinlaisen lenkin, jonka jälkeen matkustamme iloisen 16-tuntisen junamatkan Goalle, todennäköisesti eteläosiin. Lennämme 29. päivä Goalta Mumbaihin, josta lennämme taas Turkin kautta Suomeen vappuilemaan.

Täältä tullaan, ruokamyrkytykset ja moniresistentit superbakteerit! B)