Caye Caulker, Belize ja kotimatka

10.1. - 14.1.2017 - Caye Caulker, Belize Floresista lähdettiin Belizeen aamuseiskan eli aamupuoliyhdeksän minibussilla. Rajamuodollisuudet menivät taasen sutjakkaasti. Belize onkin ensimmäinen maani, jossa pääasiallinen kieli on englanti! Muut Keski-Amerikan valtiot ovat siis espanjan entisiä siirtomaita, mutta Belize on brittien vanha siirtomaa - ja onkin maista kaikista nuorin ja itsenäistyi vasta -81.

Caye Caulker on n. tunnin venematkan päässä Belize Citystä, entisestä pääkaupungista. Vuonna -61 hurrikaani tuhosi maasta suurimman osan (ja sama hurrikaani myös halkaisi Caye Caulkerin kahtia) ja tällöin perustettiin uusi pääkaupunki, Belmopan, kauemmaksi merestä. Koko Belizessä on vain n. 300 000 ihmistä, mikä ei kyllä yllätä yhtään. Bussimatkalla ei ollut juurikaan nähtävää - pelkkää tasaista suota ja tyhjyyttä.

Caye Caulkerin huikealla paratiisisaarella vietimme neljä yötä. Pääasiassa uiden, laiskotellen ja hyvin syöden. Tutustuttiin mahtaviin ihmisiin ja syötiin pari kertaa todella herkullista hummeria. Kärvennyttiin auringossa. Uitiin asutetetulta eteläsaarelta "the splitin" yli autiommalle pohjoispuolelle. Saaren motto on "go slow", joka kuvaa paikan laiskuutta erinomaisesti. Mihinkäs täällä kiire olisi.

Yhtenä päivänä mentiin koko päivän mittaiselle snorklausreissulle, joka oli paras snorklaukseni ikinä. Pysähdyttiin viiteen eri paikkaan snorklaamaan. Nähtiin valliriutan upeita koralleja, valtavasti haita ja rauskuja, muutama valtava kilpikonna, merihevosia, valtavia upeita simpukoita, värikkäitä kaloja, uponnut proomu... Kaikki kosketusetäisyydeltä. Vesi on ihanan lämmintä, uskomattoman kirkasta ja upean väristä.

Tarkoituksena oli mennä täällä myös laitesukeltamaan the great blue holelle, mutta retket sinne olivat sen verran kalliita, että se nyt sai jäädä seuraavaan kertaan.

Karibian löhöloma oli kyllä täydellinen lopetus mahtavalle reissullemme.

14.1. - 17.1.2017 - Kotimatka

74 tuntia. Ihan näin tätä kotimatkaa ei tosiaan alunperin suunniteltu. Tosiaan koska Belizen lennolle meitä ei reissun aluksi päätetty, meidän piti hommata lennot reissun lopuksi Belizestä Panamaan. Tällä lennolla meillä on San Salvadorissa 9 tunnin vaihtoaika ja Panama Cityssäkin saamme odottaa 16 tuntia ennen lentoamme Torontoon. Air Canadan säätämisen vuoksi taas Toronton alkuperäinen melko lyhyt vaihtoaika venyi yli 20 tuntiin. Onneksi meille tarjottiin hotelli. Vielä kolmen tunnin vaihtoaika Frankfurtissa ja yli kolmen vuorokauden matkustussetti on kasassa. Huhhuh. Toronton vaihto oli kyllä aika kiva. Mentiin keskustaan pikkupakkaseen kiertelemään ja syömään lounasta.

Onneksi satuin istumaan Nicaraguassa erään brittimiehen viereen: ilman hänen kertomuksiaan emme olisi tajunneet myöskään hommata Toronton vaihtoa varten ETAa Kanadaan ja meitä ei olisi ilman sitä päästetty lennolle - näin hänelle itselleen kävi. Ja lentoyhtiö ei koennut myöskään tarpeelliseksi informoida tästä marraskuussa tulleesta uudesta käytännöstä meille. Kiva.

Lopullinen reittimme:

Panama
- Panama City
- Santa Catalina
- Boquete

Costa Rica- San José
- Monteverde

Nicaragua
- Granada
- Isla de Ometepe (Moyogalpa)
- León

El Salvador- El Tunco

Guatemala

- Antigua

- Lago de Atitlán (Panajachel, San Pedro)

- Lanquin (Semuc Champey)

- Flores (Tikal)

Belize

- Caye Caulker

Semuc Champey, Flores ja Tikal

7.1.2017 - Semuc Champey
Aamulla lähdettiin Lanquinista lava-autolla n. 10km päähän Semuc Champeyhyn. Auto oli aika täynnä, mutta Sannan kanssa matkustettiin mukavan väljästi ohjaamon katolla. Upeat maisemat! Viidakkoista vuoristoa ja kaakaoviljelmiä.

Retken ensimmäisenä osana meillä oli water cave. Menimme noin puoleksitoista tunniksi luolastoon, ainoana varusteenamme ja valonlähteenämme kynttilät. Välillä kahlattiin, välillä uitiin. Kiipesimme vesiputouksen läpi köyttä pitkin ja hyppäsimme neljästä metristä pimeyteen vesialtaaseen. Koko matka liikuttiin vedessä. Välillä kynttilät kastuivat ja sammuivat, mutta ne sytytettiin muiden kynttilöillä uudelleen. Tosi mahtava kokemus.

Luolan jälkeen pääsimme hyppäämään valtavasta keinusta jokeen. Tämän jälkeen mentiin vähäksi aikaa upean vesiputouksen alle uimaan ja hyppäsimme vesiputouksen päältä kahdeksasta metristä veteen.

Seuraavaksi lähdimme lipumaan jokea alas n. kilometrin matkan verran kumirenkailla. Lipuessamne lapset tulivat myymään kaljaa - ja toki sellainen piti ostaa, 10-vuotiaalta Alexilta. Maksukin hoituu kätevästi jälkikäteen, minkä vuoksi kauppiaan nimi piti muistaa.

Tubingin päätyttyä meillä oli mahdollisuus hypätä vielä sillalta 12:sta metristä jokeen. Tähän enää aika harva lähti mukaan, mutta pitihän se kokea. Huikeeta!

Seuraavana syötiin mahtava buffet-lounas. Tortilloita kanalla, guacamolella ja muilla herkuilla sekä riisiä ja spagettia. Lounaan jälkeen lähdettiin vaeltamaan kohti uimapaikkaa n. tunnin päähän: matkalla kiivettiin korkealle kukkulan päälle näköalapaikalle katselemaan upeita Semuc Champeyn vesialtaita ja sitten laskeuduttiin alas uimaan niiden kristallinkirkkaaseen veteen.

Aivan mahtava päivä! Retki maksoi 175Q ja lounas 50Q. Yhteensä siis n. 30 euroa. Ja sään kanssa kävi tuuri - hostellilla illalla uusien tuttavuuksiemme (Kate ausseista ja Tom yhdysvalloista) kanssa Jengaa pelatessamme alkoi aikamoinen myrsky, vaikka päivällä sää oli täydellinen. Bussien kanssa tuuria ei niinkään ollut: oltiin varattu hostellilta seuraavaksi aamuksi bussi Floresiin, mutta respan tyttö tuli kertomaan, että bussi hajosi matkalla Lanquiniin. Päätettiin siis lähteä aamulla paria tuntia aikaisemmin Cobániin, josta yritämme saada bussin Floresiin.

(Kuvat Semuc Champeystä on googlattu, kun ei ollut kännykkää mukana!)

8.1.2017 - Flores
Puoli kuudelta minibussiin. Käsittämättömän lähes tunnin viivyttelyn jälkeen lähdettiin Cobániin, josta samantien saatiin toinen minibussi. Kyseltiin, että onhan kyseessä suora bussi niin juu, directo directo. Juu ei.

Jossain kohtaa matkaa meidät heitettiin mimibussista ulos ja siirryttiin toiseen. No joo mikäs siinä. Ja saavuttiin joelle, joka ylitettiin veneellä ja hypättiin päivän neljänteen minibussiin. Ja lopulta saavuttiin Santa Elenaan, josta piti ottaa vielä tuk tuk Floresiin. Kohtalaisen epämiellyttävää matkustamista. :D no, päästiin kohteeseen yli 9h matkaamisen jälkeen. Ilman lounasta ja aamupalaa. Hintaa matkalle tuli käytännössä sama, mitä shuttle olisi ollut: n. 17e.

Uudella kaverillamme Katella (joka matkasi jo samassa bussissa Atitlanilta) oli sama suunta ja otimme hänen kanssaan kolmestaan privaattihuoneen erittäin mukavasta hostellista. Suunnitelmissa oli mennä Tikaliin seuraavana aamuna katsomaan auringonnousua, mutta tällä matkaväsymyksellä ei kuulostanut parhaalta idealta herätä aamulla ennen kolmea. Menemme siis vasta päivällä!

Flores on pikkuruinen täpötäyteen rakennettu saari Guatemalassa. Aika saman tyylinen, kuin mitä alueen muutkin kaupungit: värikkäitä kauniita taloja. Keskuspuistossa myytiin katuruokaa ja oli paljon muitakin tapahtumaa: löytyy bändiä ja ilotulitusta ja vaikka mitä.

9.1.2017 - Tikal
Hidas aamu, iso aamupala ja Floresin kiertelyä. Ja puolenpäivän aikaan lähtö Tikaliin!

Tikal on yksi tunnetuimmista ja suurimmista mayakaupungeista, joka hylättiin yli 1000 vuotta sitten. Mayakulttuuri kukoisti aikoinaan, kaupungit olivat suuria ja hienoja. Ja nykyään he ovat tunnettuja myös siitä, että he olivat erinomaisia tähtitieteilijöitä ja kehittivät oman kalenterinsa. Onkin edelleen mysteeri, miksi mayakaupungit hylättiin. NykyäänTikalin alue on syrjässä, suuren viidakkoalueen keskellä. Retki kuljetuksineen, oppaineen ja pääsymaksuineen maksoi n. 37 euroa.

Opas selitti meille paljon mayojen historiasta ja kiertelimme suuren osan temppeleistä. Temppeleiden välillä on sankkaa viidakkoa ja osa tempppeleistä on vieläkin täysin maan alle hautautuneita: näimme metsän alla pilkottamassa muutaman pyramidimäisen kummun, joiden alta temppeleitä ei vielä ole kaivettu esiin.

Auringonlaskua noustiin seuraamaan korkeimman temppelin päälle. Auringonlasku itsessään oli upea, mutta vielä upeampaa oli viidakon äänet hämärtyvästä viidakosta: hurjasti erilaisia lintuja ja apinoita. Eläimistä Tikalin alueella näimme ketun, pari pesukarhua ja apinoita.

Illalla mentiin keskuspuistoon syömään katuruokaa. Ja pääsimme todistamaan aivan käsittämätöntä tapaa järjestää ilotulitus: väkijoukon keskelle kannettiin valtava puuhäkkyrä, joka oli täynnä ilotulituksia. Häkkyrä sytytettiin ja ihmiset juoksivat karkuun: oli räjähdystä ja kamala meteli ja häkkyrä ampui tulipalloja edelleen ihmisten päälle. Mitä helvettiä? Miten toi voi olla laillista ja miksi joku rakentaisi tollasia? No, säästyttiin vahingoittumattomina ja nähdäksemme myöskään kukaan ei sokaistunut ja ruoka oli hyvää.

Atitlan-järvi

3.1.2017- 5.1.2017 - Atitlan
Hyvästeltiin perhe ja kaverit ja matka jatkuu! Kympillä saatiin vajaan kolmen tunnin kuljetus seuraavaan kohteeseen, Atitlan-järvelle.

Lago de Atitlán on kolmen tulivuoren (Toliman, Atitlan ja San Pedro) sekä hienon vuoriston ympäröimä upea järvi Guatemalassa. Ympärillä on pari isompaa kaupunkia ja pienempiä kyliä. Kyytimme saapui Panajacheliin, josta löysimme nopeasti yösijaksemme mukavan hospedajen.

Ikäväksemme Panajachel ei ollut ihan sitä, mitä Atitlanilta odotimme. Käytännössä kaikki mitä kaupunki tarjoaa, on turistikrääsäkaupat ja ravintolat eikä kelvollista uimapaikkaakaan ollut. Aktiviteettitarjontaa olisi toki vaikka mitä, mutta sikamaiseen hintaan. Päivä kului kuitenkin ihan mukavasti syödessä ja kierrellessä. Ja sainpa surffimuistona vielä korvakäytäväntulehduksen, mutta onneksi antibioottitippoja sai ilman reseptiä.

Seuraavana aamuna kohti parempia seutuja: otettiin aamulla venekyyti järven vastapäiselle puolelle San Pedro la Lagunaan. Löydettiin nopeasti mahtava hostelli. Ja meillä kävi tuuri, sillä paikka oli aivan täyteen varattu ja mahduimme juuri ja juuri. San Pedro on viihtyisä pieni kylä täynnä kivoja ravintoloita. Jonkin aikaa kierreltyämme lähdettiin käymään veneellä toiseen pikkukylään, San Marcosiin. San Marcos oli vieläkin pienempi kylä, jossa ei ollut edes oikeastaan teitä, vaan paikasta toiseen kuljettiin pieniä polkuja pitkin. Kylä on aivan jäätävä hippikeskittymä. Reikiä ja energiahoitoja ja ties mitä huuhaata tarjotaan joka puljussa, löytyy meditaatioretriittiä ja kadulla luetaan ennustuksia tarot-korteista. Ravintola kehuskelee vegaanisilla ruuillaan, jotka ovat nykymuodin mukaisesti myös soijattomia, gluteenittomia ja maidottomia. Kylläpä sitä sai tuntea itsensä normaaliksi.

Varsinainen kohde meillä San Marcosissa oli rantaan rakennettu uimapaikka, jossa pääsi hyppimään järveen 7 metrin korkeudesta sekä matalemmista paikoista puista ja kallioilta. Kunnon uimarantojen puuttuessa tämä on ehkä järven paras paikka uida. Samassa yhteydessä päästiin myös kävelemään pienen mäen päälle katselemaan hienoja maisemia.

Seuraavana aamuna oli tiedossa retki vuoristoon Indian's Nose -nimiselle huipulle. Paikka on saanut nimensä siitä, että vuoriston silhuetti muistuttaa intiaanin kasvoja, joissa nenänpää on kaikista korkein kohta. Herättiin kolmelta ja mentiin n. tunnin bussikyydillä huipun lähelle. Käveltiin pilkkopimeässä lamppujen kanssa kahviviljelmien läpi jyrkänteiden vierustaa pitkin noin tunnin päähän odottelemaan auringonnousua. Joka oli ehkä upein auringonnousu, mitä oon koskaan nähnyt. Upea vuoriston reunustama järvi, joka värjäytyi auringon noustessa taivaan kanssa punaiseksi. Kuusi peräkkäistä tulivuorta, joista Fuego purkautui useita kertoja ja pimeän aikana näimme kaukana punaisena hohkaavan laavan. Ihan mahtavaa. Retki maksoi reilun kympin ja oli ehdottomasti sen arvoinen.

Tulivuoria: San Pedro, Atitlan, Toliman, Fuego, Acatenango & Agua

Takaisin San Pedroon ja aamupalalle, jonka jälkeen lähdettiin joogatunnille. Aiemmin oon kerran kokeillut joogaa, vuosi sitten Laosissa. Tunti oli erittäin miellyttävä: yllättävänkin raskaita lihaskuntoharjoitteita ja tehokkaita venytyksiä.

San Pedron paras uimapaikka löytyy kylän viereiseltä niemeltä, josta pääsee hyppimään järveen suurilta kiviltä ja vedessä pönöttävästä kelopuusta. Uitiin ja laiskoteltiin vähän aikaa. Käytiin syömässä ja vähän aikaa koomaamassa hostellilla. Illalla lähdettiin vielä kävellen katsomaan läheisintä naapurikylää, San Juania, josta tultiin veneellä takaisin.

Atitlan on todellakin käymisen arvoinen kohde, ja aktiviteetit pienemmistä kylistä ovat vieläpä ihan kohtuuhintaisia. Vielä olisi voinut patikoida tulivuorelle ja vesiputoukselle, kajakoida, ratsastaa, vesihiihtää tai varjoliitää. Lähemmistän kylistä toisiin pääsee 10Q (1.4e) ja järven toiselle puolen 25Q (3.40e) hintaan. Päivällä on hellettä ja öisin tarvii pitkät vaatteet päälle. Guatemalassa näkee paljon värikkäitä Mayojen kansallisasuja, erityisesti Atitlanilla.

6.1.2017 - Matka Lanquiniin
Matka jatkuu - kuudelta veneellä Panajacheliin, jossa aamupalan jälkeen kahdeksalta 35$ hintaan shuttle busilla Lanquiniin. Ennalta varattuuun hostelliin saavuttiin reilun kymmenen tunnin jälkeen. Napattiin kadulta pihvit tortilloilla ja suunniteltiin seuraavia päiviä.

El Tunco ja Antigua, Guatemala

29.12.2016 - El Tunco
Saavuttuamme El Tuncoon, löydettiin heti yöpaikka - tällä kertaa ihan hotelli! Uima-altaalla, omalla huoneella, ilmastoinnilla ja kaikilla mukavuuksilla. Hintakin on toki sen mukainen: 17.5$/naama. No ehkä välillä voi vähän törsäilläkin.

El Tunco on aikalailla kaikkea sitä, mitä kuvittelin Santa Catalinan olevan Panamassa. Kompakti, elinvoimainen ja vilkas surffarikylä pitkällä upealla rannalla ja mahtavia aaltoja. Tämä päivä käytettiin kylää kierrellen (ok, se oli puolessa tunnissa kierretty) ja rannalla kävellen ja mahtavassa aallokossa uiden.

30.12.2016 - El Tunco
Surffaamaan! Huh, edellisestä kerrasta onkin jo kaksi vuotta! Laudan sai päiväksi kympillä ja surffiopetus olisi ollut kympin tunnilta. Sanna otti tunnin, minä en. Ja ilman surffituntia liike ei suostunut vuokraamaan pehmeämpiä ja suurempia amatöörilautoja, vaan mun piti ottaa kova ja pienempi lasikuitulauta. Näin parin vuoden surffaamattomuuden jälkeen olisin kyllä mielelläni ottanut helpomman laudan.

Sopivan paikan etsimiseen meni jonkun aikaa: yhdessä kohtaa melko syvällä oli hyviä aaltoja, mutta se oli aika ruuhkainen paikka enkä saanut sieltä kuin yhden aallon kiinni ja senkin aika huonosti. Samassa kohtaa rannemmassa taas oli niin kivistä, etten viitsinyt siellä yrittääkään. Toisaalta kuitenkin löytyi hyviä aaltoja aloittelijoille: suoria, sopivan kokoisia, melko rannassa ja hiekkapohjalla. Vaikeammasta laudasta huolimatta sain kuitenkin muutamia aaltoja surffattua ihan hyvin!

Neljän tunnin jälkeen alkoi maha kurnia ja tulla nousuvesi, jonka aikaan aallokko on huonompaa. Lähdettiin syömään ja huilaamaan. Meille kerrottiin, että neljän jälkeen olisi taas laskuvesi ja palattiin sillon rannalle. Vesi oli kuitenkin edelleen korkealla. Ihan hyviä aaltoja sinänsä olisi kyllä ollut, mutta sivuvirtaukset oli niin voimakkaat, ettei surffaamisesta mitään ois tullut. Odoteltiin jonkun aikaa ja käytiin palauttamassa laudat. Hö.

Tehokkaasta aurinkorasvauksesta huolimatta surffatessa ehti kyllä palaa melko tehokkaasti. Samaten laudalla mahallaan mennessä polvet ja kylkikaaret hiertyivät ja kolhiutuivat jonkin verran. Märkäpuvun kanssa Portugalissa tätä ongelmaa ei ollut.

31.12.2016 - 2.1.2017 - El Tunco ja Antigua, Guatemala
Tänään oli tarkoitus mennä aamulla vielä pariksi tunniksi surffaamaan - Sannan oli tarkoitus ottaa vielä surffitunti ja mun vuokrata lauta. Surffitunnista pyydettiinkin yllättäin korkeampaa hintaa ja opettaja oli vaihtunut, niin ei hän tuntia ottanutkaan. Mullakin oli paikat nyt niin kipeänä, että surffaukset jäi nyt tältä päivältä väliin.

Käveltiin siis rantaa pitkin katsomaan hienoja luolia, joihin pääsee vain laskuveden aikaan. Nytkin luolien pohjalla oli vettä, mutta niissä pääsi helposti liikkumaan kahlaamalla.

Puolenpäivän aikaan matka jatkuu: aiemmin sovitusti minibussi tuli hakemaan meitä hotellilta. Tällä kertaa ihanan tilavana: puolet paikoista tyhjänä! Nyt kelpaa röhnöttää. Tänne tullessa tosiaan istuin puolet matkasta taitettavan penkkini paikalla lattialla, koska penkki oli niin epämukava.

Rajanylitys Guatemalaan sujui ihanan ongelmitta. Mitään ei kysytty ja mitään ei tarvinnut maksaa. Eikä ollut jonoja. Nyt päästään taas opettelemaan uusi rahayksikkö, vaikkakin yhdysvaltain dollarit ovat edelleen käypää valuuttaa joissain paikoissa - toki selvästi harvemmissa, kuin aiemmissa maissamme. Guatemalan Quetzaleja saa eurolla noin 8.

Antiguaan Guatemalaan saavuttiin neljän tunnin matkustamisen jälkeen. Emme tajunneet varata ajoissa hostellia ja kaikki paikat olivat aivan täynnä. Yritin löytää meille couchsurfingista paikkaa, mutta sieltäkään ei tärpännyt. Sanna löysi meille onneksi mukavan oloisen homestayn, josta saatiin paikat 16 dollarilla. Hintaan sisältyy arkipäivinä kolme ateriaa. Asumme siis kolme yötä todella mukavan perheen kotona, jossa meillä molemmilla on omat huoneemme. Suurin osa muista asukkaista on kielikoululaisia, jotka asuvat perheessä pidempään espanjaa opiskellen. Osa on viikkoja, joku on ollut vuodenkin.

Vaikka oma espanjantaitoni on hyvin alkeellista, ymmärrän perheenäidin ihanan selkeästä espanjasta suurimman osan. Hän puolestaan ymmärtää hyvin englantia, joten kommunikointi sujuu aika hyvin.

Antigua on erittäin viihtyisä kaupunki. Käytännössä kaikki rakennukset ovat yksikerroksisia, hienoja värikkäitä kivitaloja. Suuria ja hienoja kirkkoja ja raunioita on paljon. Kaupunki on rakennettu selkeään ruutukaavaan, jossa avenidat ja callet kulkevat numerojärjestyksessä, joten suunnistaninen on erittäin helppoa. Suunnistamisen helpottamiseksi kaupunki on myös jaettu neljään osaan ilmansuuntien mukaan, joten kadunnimen perästä voi myös tarkistaa, missä päässä katua ollaan. Ilmansuunnat taas on helppo tunnistaa maamerkeistä: esimerkiksi kaupungin eteläpuolella kohoaa upea Volcan Agua -tulivuori.

Tutustuttiin nopeasti perheen muihin vieraisin: texasilaisiin Charlotteen ja Neiliin sekä australialaiseen Freyaan. Lähdimme heidän kanssaan viettämään uuttavuotta ja tutustuimme heidän kielikoulukavereihinsa. Mahtava porukka!

Vuodenvaihdetta vietimme ensiksi keskustorilla pyörien. Sytytettiiin pari paperista lentävää lyhtyä (tai ainakin yritettiin, ei ne oikein hyvin lähtenet lentoon) ja mentiin puistoon istumaan, höpöttämään ja odottelemaan vuoden vaihtumista. Kellon lähestyessä puoltayötä siirryttiin kävelykadulle, joka oli aivan tupaten täynnä porukkaa. Valtavista kaiuttimista soitettiin musiikkia ja vuodenavaihteessa ammuttiin upeita ilotulituksia. Vuoden vaihduttua lähdettiin porukalla baareihin juhlimaan. Oli ehkä paras vuodenvaihde ikinä.

Seuraavana päivänä lähinnä käyskenneltiin ympäri kaupunkia ja syötiin hyvin. Keskustassa oli edelleen valtavasti ihmisiä ja jonkinlaisia kulkueita ja äänekkäitä ilotulituksia.

Meillä oli tarkoituksena mennä Antiguassa Acatenango-tulivuorelle kaksipäiväiselle vaellukselle, jossa yövyttäisiin korkealla vuorenrinteellä teltoissa ja katseltaisiin viereisen tulivuoren, Fuegon, purkautumista. Sanna sai kuitenkinb El Tuncossa jalkaansa haavan, eikä näin pitkä vaellus nyt olisikaan mahdollinen. Vuorella on lisäksi kylmä, eikä meillä ole oikein sopivia varusteita. Päätettiin siis tehdä rutkasti helpompi vellus Volcan Pacayalle.

Tulivuorelle oli tarkoitus lähteä aamukuudelta, mutta kyyti ei aluksi meinannut tullakaan ja pyysimme hosti-isää soittamaan retkifirmalle. Ja lopulta kyyti saatiin vähän ennen seitsemää. Ajeltiin vuorelle reilun tunnin päähän ja lähdettiin nousemaan. Vuori oli ikävän turistisoitunut ja olimme itsekin yli kymmenhenkisessä porukassa. Ilman opasta toki vuorelle ei ilmeisesti saakaan mennä. Nousua oli paljon ja matkaa yhteensä n. 6 km. Matkan varrella kaupattiin taksikyytiä ylös hevosilla.

Huipulla meitä odotti upeat maisemat: kolme peräkkäistä tulivuorta, joista Fuego purkautui useita kertoja. Näin kauaksi toki ei muuta nähnyt kuin savupilven, mutta upeaa se silti oli. Myös Pacaya- vuoremme tuprutti jatkuvasti savua, mutta kraaterin läheisyyteen emme päässeet. Maassa oli kuitenkin pari onkaloa, joista tuli polttavan kuumaa ilmaa, jossa paistoimme vaahtokarkkeja. Aika hauskaa! Retki maksoi 10usd + alueen sisäänpääsymaksu 50Q, vajaat 7e.

Illemmalla käytiin vielä kaupungin kiertelyn ohella kiipeämässä kaupungin eteläpuoleiselle kukkulalle, Cerro de Cruzille, josta oli myös aika huikeat näkymät kaupunkiin.

Ometepe, León ja matka El Salvadoriin

25.12.2016 - Granadasta Isla de Ometepelle
Aamupalan jälkeen lähdettiin seikkailemaan bussiasemalle. Vähän epätietoisena siitä, mitä matkasta näin joulupäivänä tulee. Tarkoituksenamme oli mennä Granadasta lautalla Ometepe-saarelle, mutta lauttareitti ei olekaan ollut toiminnassa aikoihin. Nyt pitää siis matkustaa hieman takaisinpäin.

Päästiin sulloutumaan täyteen bussiin, joka oli matkalla oikeaan suuntaan, joskin ei kuitenkaan suoraan kohti Rivasia. Jonkin aikaa matkattuamme joku bussin työntekijä havaitsi Rivasin bussin takanamme. Pysähdyttiin, bussi viitottiin pysähtymään ja jatkoimme matkaa oikeassa bussissa. Rivasissa taksikuskit yrittivät huijata. Käveltiin bussipysäkiltä ehkä 50m ja saatiin oikean hintainen taksimatka n. eurolla San Jorgeen, josta lautat lähtevät. Jouluaikataulujen vuoksi lauttaa odoteltiin yli 2h. Tunnin lauttamatkan jälkeen päästiin Ometepen suurimpaan kylään, Moyogalpaan. Melko askeettinen, mutta viihtyisä ja halpa hostelli löytyi nopeasti. Moyogalpan kylä oli nopeasti kävelty läpi. Oikein mukava pieni paikka!

Isla de Ometepe on siis Nicaraguajärven keskellä sijaitseva kahdesta tulivuoresta (Volcán Concepción ja Maderas, joista ensimmäinen on yhä aktiivinen) koostuva saari. Ajattelimme aluksi kiivetä niistä toiselle, mutta vaellukset ovat raskaita ja ajanpuutteen vuoksi päätimme nyt jättää sen seuraavaan kertaan. Sen sijaan päätimme mennä San Ramonin vesiputoukselle huomenna.

26.12.2016 - Mönkijällä Ometepen ympäri
Tarkoituksena oli vuokrata skootterit saaren kiertämiseen, mutta meidät vakuutettiin ottamaan Maderaksen kiertämistä varten mönkijä, sillä teiden kerrottiin olevan niin huonokuntoiset. Hintaa sille tuli toki tuplat, mutta ehkä 25$/naama hienosta kokemuksesta on ihan kohtuullinen. Kyllä tiet lopulta sen kuntoiset olivat, että niistä olisi skootterillakin selvinnyt, mutta olihan mönkijä paljon helpompi. Liikennettä täällä on tosi vähän, mutta teillä liikkuvia eläimiä sitäkin enemmän: löytyy kotieläintä possusta hevoseen ja kanasta lehmään.

Matkalla pysähdyttiin yhdelle upealle autiorannalle uimaan. Vesiputoukselle oli patikointimatkaa kylttien mukaan lähtöpaikalta 3km, mutta kauheassa helteessä kulkiessa tuntui ainakin viideltä. Ja nousua oli paljon. Matkalla nähtiin muutama apina. Vesiputous itsessään oli upea. Korkea ja leveä, todella vihreä, mutta vettä ei hirveästi tullut ja alle ei päässyt uimaan, koska vettä oli vain polveen asti. Mutta viileä suihku tuntu kyllä aika parhaalta (ja ansaitulta) patikoinnin jälkeen.

27.12.2016 - Ometepe skootterilla
Kun puhutaan kukonlaulun aikaan heräämisestä, puhutaan ilmeisen epämääräisestä ajankäsitteestä ja sinänsä absurdista konseptista - kukot eivät laula, ne karjuu. Läpi yön.

Eläimistön ilakoinnista huolimatta nukuttiin pitkään ja käytiin vuokraamassa 15$:lla päiväksi aivan uusi ja hieno skootteri. Ja iloksemme kerrankin on täydellinen sää ilman pienintäkään sateen uhkaa.

Ekaks mentiin Punta de Jesus Marialle, rannalle Conception-vuoren eteläpuolella. Musta laavahiekkaranta muodostaa pitkälle järveen terävän kielekkeen ja toimii mahtavana uimapaikkana, josta on upeat näkymät tulivuorelle.

Toisena kohteena meillä oli Ojo de Agua. Tulivuorten välissä olevaan lähteeseen perustettu uimapaikka, jonka yhteydessä on ravintoloita. Hostellimme muut asukkaat kehuivat paikkaa kovasti, mutta oli se vähän kamala. Suurimmaksi osaksi toki väenpaljouden vuoksi. Mutta kivaa siellä oli. Juotiin kookospähkinät, hypittiin puusta roikkuvan trapetsin kautta veteen ja uitiin.

28.12.2017 - Matka Leóniin
Perse. Myöhästyttiin sekunnilla aamuseiskan lautasta, joka lähti 2 min etuajassa. No, kahdeksi tunniksi kahville seuraavaa odottamaan.

Lautta saapui, maksoi reilun euron ja oli taas aivan yhtä täyteen tupattu, kuin tulomatkallakin. Reilussa tunnissa päästiin taas San Jorgen satamaan, josta tarkoitus oli taas mennä taksilla Rivasiin ja sieltä jatkaa matkaa. Satamalaiturilla olikin kuin tilauksesta chickenbus lähdössä pääkaupunkiin Managuaan. Täydellistä. Hypättiin kyytiin ja saatiin jopa istumapaikat, jotka on toki puolikkaan kokoiset normaalista - ei mahdu jalat, ei mahdu takapuoli eikä hartiat. Ahtaasti istuminen voittaa kuitenkin seisomisen, koska näin pitkänä saa seistessäkin olla kyyryssä. Managuasta parin muun matkailijan kanssa jaetulla taksilla toiselle bussiasemalle, josta minibussilla Leoniin. Koko lystiin meni taas vain muutama euro ja aikaa kului kuutisen tuntia. Aika monta tuntia oltaisiin tosiaan säästetty, kun oltaisiin tiedetty aiemmin, että Granadan ja Ometepen välillä ei enää kulje lauttaa.

León on Granadan tapaan historiallinen siirtomaakaupunki, mutta meidän reissullamme vain yhden illan mittainen välipysähdyspaikka. Kaupunkiin saavuttuamme viskattiin kamat hostelliin ja lähdettiin paahtavaan helteeseen tarpomaan ympäri kaupunkia. Hienoja kirkkoja, markkinakojuja, värikkäitä taloja. Mukavan oloinen kaupunki! Ja kaupungin ykkösnähtävyytenä suuri, vitivalkoinen Leónin katedraali, jonka katolle pääsi pientä pääsymaksua vastaan talsimaan, ihmettelemään maisemia ja värjäämään jalkapohjat valkoisiksi. Kaupunkia ympäröi monesta suunnasta savua tupruttavat tulivuoret. Aika hienoa!

Illalla aikaisin nukkumaan, sillä aikainen on herätyskin!

29.12.2016 - Nicaraguasta El Salvadoriin
Klo 2:00 minibussilla Hondurasin läpi El Salvadoriin reilussa kymmenessä tunnissa. Sama minibussi jatkaa aina Guatemalaan Antiguaan asti ja saatiin tehtyä firman kanssa sellainen diili, että jäämme El Salvadoriin kahdeksi vuorokaudeksi ja sen jälkeen hyppäämme vastaavaan bussiin ja jatkamme matkaa Guatemalaan. Tämä lysti kustansi 50$. Ja tässä kohtaa todennäköisesti reissumme chickenbus-matkat ovat ohi, sillä Guatemalassa niitä pidetään sen verran vaarallisina, ettei niitä turisteille suositella.

Huonoiten nukuttu yö ikinä. Minibussit on muutenkin huonoja, sillä penkit on aina ihan liian pienet ja nukkuminen on vaikeaa. Tällä matkalla jouduin vieläpä taitettavalle lisäpenkille, jonka selkänoja yltää alle puoleen selkään asti. Huh. Sai bussissa toki ehkä tunnin unta ja ennen matkaa neljä. Kyllä sitä aina yhden huonosti nukutun yön kestää.

Rajamuodollisuudet sujuivat ihanan helposti. Lähtiessä meiltä kerättiin passit ja 10usd rajanylitysmaksuihin. Passit jaettiin takaisin El Salvadorin rajalla, joka piti ylittää itse. Leimakäytäntö tosin hämmentää: Nicaraguasta ei saatu poistumisleimaa ja El Salvadorista maahantuloleimaa. Voi olla, että homma johtuu siitä, että maat kuuluvat Hondurasin ja Guatemalan kanssa CA-4 -liittoon, jonka sisällä on yhteinen 90 päivän maksimimaisaoloaika ja melko vapaa liikkuvuus. Hondurasista tosin saatiin leimat. Outoa.

El Salvadorin puolella maisema näyttää jo aivan erilaiselta. Maasto on paljon karumpaa ja kuivempaa, kuin etelämmässä. Omasta valuutasta täällä on kokonaan luovuttu ja käytössä on pelkät yhdysvaltain dollarit.