sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Kroatiassa Open Water Diveriksi

Jees, Kroatian sukellusreissu! En kirjoittanut blogia yhtään reissun aikana ja kaikki hatarat muistikuvat tulee jälkikäteen lentokentältä näpyteltynä mutta tuleepahan jotain sentään :)

Kyseessä on tosiaan vuosi sitten mun ja Ilkan järjestämän ex-tempore-random-surffausreissun pikkuveli eli meidän ainejärjestöllemme järkkäämä laitesukellusmatka Kroatian, Korculan saarelle Vela Luka -kaupunkiin. Meidän lisäksemme porukkaa lähti mukaan 11 ihmistä ja n. 450 euron hintaan sisältyi PADI Open Water Diver -kurssi sekä hotelli puolihoidolla.

22.-24..5.2015 Dubrovnik
Neljäs opiskeluvuosi läpsytelty kunnialla läpi ja perjantaina jo klo 12 maissa bussimme Tampereelta lähti kohti Helsinkiä ja Pyrähdimme Finnairin suoralla lennolla Dubrovnikin, tuohon Game of Thronesista tuttuun King's Landingiin. Kierrettiin perjantai-ilta kaupungin parhaan (=halvimman) hostellun lähialueita. Ja saatiinpa hostellin omistajalta autokyytikin ilmaiseksi bussiasemalta hostellille :)
Vanhankaupungin satama. Melkoisen kirkasta vettä!
Lauantaina lähdettiin heti aamusta kohti hienoa vanhaakaupunkia, josta nappasimme lautan Lokrum-saarelle vartin matkan päähän. Riikinkukkojen kansoittama saari oli hieno ja kävelimme siellä pitkän lenkin ympäriinsä. Ja löytyipä sieltä hieno mereen maanalaisella tunnelilla yhdistyvä pyöreä vesiallaskin "Dead Sea", jossa kävimme uimassa kirkkaassa ja vähän turhan kylmässä vedessä.




Joukostamme kolme muuta etsiytyi lauantain aikana samaan hostelliin ja hengattiin ilta porukalla. Sunnuntaina lähdettiin tutkimaan kaupunkia toiseen suuntaan Ilkan kanssa ja löydettiinkin sattumalta upea, syrjäinen uimapaikka kallioisella rannalta. Hypimme pari kertaa muutaman metrin korkeudesta mereen ja sattumalta eräs toinenkin porukkamme jäsen eksyi samaan paikkaan.
Mainio hyppypaikka!

Bussimme Vielä Lukaan lähti kuudelta illalla ja oli perillä vasta myöhään yöllä. Mukavaksi yllätykseksi hotellissa oli säästetty meillekin iltapalaa. :)

25.-29.5.2015 Vela Luka ja laitesukelluskurssi 
Aamulla kasilta hauskuus alkaa! 80-luvulla tehdyillä upeilla PADI-opetusvideoilla nimittäin. Muutama tunti ahkeraa teorian opiskelua ja välineisiin tutustumista ja sit päästiin tosihommiin. Märkäpuvut huppuineen ja tossuineen puettiin päälle, 8 kiloa lyijypainoja, ilmapullo kiinni Buoyance Control Deviceen eli kavereiden kesken BCD-liiviin ja koko roska selkään. Vielä maski ja snorkkeli naamalle ja mereen, jee! 

PADI Open Water Diver -kurssiin kuuluu viisi harjoitussukellusta, joissa on tarkoituksena opetella olemaan veden alla ja varautua vaaratilanteisiin, sekä neljä pidempää ja syvemmällä suoritettavaa Open Water -sukellusta. Sekä viisi teoriavideota tehtävineen ja lopputentti. Yleensä koko roskaan kuulemma menee viisi päivää, mutta intensiivisen tahtimme vuoksi meillä homma hoituu kolmessa päivässä.

"Skillssejä", joita alkuvaiheessa harjoiteltiin oli mm. hapen loppumistilanteiden opettelu, kaverin vararegulaattorista hengittäminen, maskin poisotto veden alla, sen takaisin päähän laittaminen ja tyhjentäminen, oikeaoppinen nouseminen, nosteenhallinta, kompassin kanssa veden alla suunnistaminen yms. Opittavaa oli paljon, mutta kaikki oli helppoa ja kivaa. :)

Kolmen päivän ja yhdeksän sukelluksen jälkeen homma alkoi jo sujua aika hyvin. Mutta koska kaikki sukellukset olivat olleet opetussukelluksia, joissa ei menty kovin syvälle eikä päässyt muutenkaan tarpeeksi sukeltamaan, minä ja muutama muuta otettiin torstaille vielä kaksi lisäsukellusta, molemmat n. 45min kestoisia. Ja kyllä kannatti - näillä sukelluksilla vasta tuli todella tunne siitä, että hallitsee homman tosi hyvin ja päästiin käymään kans OWD-sukeltajan maksimisyvyyden tuntumassa, n. 18 metrissä. :) sukelluspaikka oli tosi hieno, tosi jyrkästi syvenevä rinne. Kaloja oli valtavasti, pari isoa mustekalaa, koralleja, miljoona merimakkaraa ja vaikka mitä. Ja kristallinkirkkaassa vedessä hallitusti leijuminen on kyl tosi upeeta. Lisää tätä. Pian ja paljon.


Vela Luka
Satiin hotellilta lupa pitää sukellusporukan ja ohjaajien kesken sitsit ja näin tehtiin torstai-iltana. Kerättiin TLK:n laulukirjan englanninkieliset biisit kasan, käännettiin illalla pari biisiä lisää ja upea laululäystäkekin saatiin aikaiseksi. Juhlat oli mahtavat, ohjaajat tykkäs tosi paljon ja tulipahan vähän levitettyä suomalaista opiskelijajuhlakulttuuria maailmalle. :D monet vieraat + respan täti halus vieläpä läsynkin itselleen muistoksi tapahtumasta.

Perjantaina kierreltiin vain ympäri kaupunkia, uitiin ja hengattiin porukalla. Kiivettiin vuorelle katsomaan luolaa, joka olikin kiinni, plääh. No, olipahan upeat maisemat alas kaupunkiin!


30.-31.5.2015 - Split, Krka ja kotimatka
Aamulla aikaisin lauttaan ja ysiks Splitiin. Vuokrattiin neljän hengen porukalla auto 12 euron naamahintaan. Ajettiin vuoristotietä Krkan kansallispuistoon, jossa käveltiin hirveessä helteessä ensin kilsan päähän kävelyreitin alkuun, josta kiva 2,5 kilsan lenkki jokialueen ympäri. Alue oli tosi hieno - korotetulla puupolulla kävellessä näki jatkuvasti vihreää luontoa, tosi kirkasta vettä, jokia ja vesiputouksia jatkuvasti. Ja pääsipä joen leveälle alueelle lopuksi uimaankin! Pääsylippu opiskelijalle maksoi 70 kunaa, 9,5 euroa. Kyllä se oli sen arvoinen :)
Krka

Pikkukaupunki rannikolla hylätyn hotellin takana

Takaisin Splitiä kohti ajeltiin rantaa pitkin. Piheinä paskiaisina ei otettu Splitistä Ilkan kanssa ollenkaan hostellia koska eka lento lähtee jo 6:15. Matkaseuralaisemme pudottivat meidät lentokentälle 11 tuntia ennen koneen lähtöä. Virkistävät unet lattialla ja kolmella lennolla Suomeen. :D

Sukeltaminen oli kyllä todella huikeeta, sitä pitää surffauksen lisäks alkaa harrastamaan reissuilla. :) Seuraavaan matkaan onkin nyt jonkin verran aikaa, joululomaks taas johonkin. Jee!


sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Armeniasta kotiin

11.4.2015 - Jerevan
Viimeinen päivä Jerevanissa! Ei mitään suunnitelmia tälle päivälle, pelkkää päämäärätöntä haahuilua ja syömistä tiedossa.

Kierreltiin keskustan nähtävyyksiä. Käytiin syömässä hienossa ravintolassa tosi hyvää sapuskaa n. 8 eurolla, naminami! Hostellista jouduttiin muuttamaan naapuritaloon paikan omistajan olohuoneeseen viimeiseksi yöksi, koska huoneemme oli varattu siltä yöltä, eikä muissakaan huoneissa ollut tilaa. Kiva päästä kurkkimaan, miten paikallinen asuu. :D


Alkupala-sienikeittoa, omnom!

12.4.2015 - Kotimatka
Herätys puoli neljältä ja neljältä tilattu taksi odotteleekin jo täsmällisesti, oi että miten vaivatonta! No, aina mahtuu mutka tai pari matkaan. Hetken ajamisen jälkeen auto alkaa tärisemään hulluna, englannintaidoton kuski vetää tien sivuun, ihmettelee hetken ja ajaa viereiselle autokorjaamolle. Parkissa olevasta viereisestä autosta (!?) otetaan toinen eturengas, laitetaan se meidän taksiin ja matka jatkuu! :D sillälailla.

Ukrainassa meillä piti muuttua lentoajat niin että siellä olis 8 tunnin tauko. Vaan eipä ilmeisesti muuttuneetkaan ja taukoa oli vajaa 5 tuntia, emmekä sit viittineet lähteä kiertelemään Kiovaa, kun ois voinu tulla vähän kiire takas lentokentälle. :/ no, pääseepähän ajoissa kotiin!

Armenia oli matkailumaana tosi kiva. Ihmiset oli pääasiassa mukavia, mutta oudoksuvia, hiljaisia ja ujoja sitäkin enemmän. Aika pitkälti samanlaisia, kuin suomalaiset ehkä! Englantia ei puhuttu maaseudulla juuri ollenkaan, maisemat oli yllättävän upeita ja ruoka hyvää, muttei mitenkään erinomaista. Yerevan oli tosi kiva kaupunki: viihtyisä, tunnelmallinen eikä samalla tavalla tunkkainen ja ahdas, kuin monet muut pääkaupungit. Tykkään ja suosittelen! :) Parasta kuitenkin oli tällä reissulla ehkä tää vapaus: juuri koskaan ei vielä aamulla tiedetty, missä nukutaan seuraava yö, missä nukutaan ja mitä tehdään. Tosi kiva vaan kulkea minne mieli tekee ja olla suunnittelematta sen tarkemmin. Mahtava reissu. Vajaan 300 euron lentolippujen lisäksi kymmenessä päivässä kului rahaa reilut 300 euroa, mukaanluettuna myös auto bensakuluineen. Benaalitra maksoi n. 80 senttiä ja kilometrejä meille tuli lopulta hurjat 1400. Ei uskois, ei tuntunu yhtään paljolta kun pysähdeltiin jatkuvasti ja oli niin upeita maisemia. :)
Ajettu reitti jälkikäteen näprättynä. Tiet oli katki pisteissä D, F ja I.

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Gyumrista Yerevaniin

9.4.2015 - Gyumrista mutkien kautta takaisin Yerevaniin
Aloitettiin aamu taas kauppareissulla ja syötiin aamupalaeväät autossa. Löydettiin Gyumrista kans kiva torikuja, josta ostettiin hedelmiä evääksi.

Hienoin ja siistein yöpaikka tähän mennessä!
Lähdettiin ajelemaan luoteeseen päin, Turkin rajaa kohti, mistä oli ajatuksena kääntyä pienen järvimaisemakierroksen kautta kohti itää. Ajettiin eka risteyksestä ohi ja päätettiin jatkaa matkaa pienemmän vuoristotien kautta. Ajelimme hyvän matkaa tutun turvallista perunapeltoa, kun tie katkesi - tien kunto oli jo niin huono, että pieni kuorma-auto oli jumittunut sinne, emmekä pystyneet jatkamaan matkaa. Eikun vaan U-käännös ja alkuperäisen suunnitelman mukaan jatkamaan.

Päivän kohteeksi meille tosiaan valikoitui lake Kari maan korkeimman vuoren, mt. Aragatsin, lähistöltä. Kun paikka alkoi lähestyä, lumiraja tuli vastaan ja pian tuli vastaan myös hyvin luminen tie, henkilöauto ja hyyyvin hitaasti etenevä lumiaura. Koska matkaa oli tässä vaiheessa reippaasti jäljellä, emme jääneet odottelemaan tien auraamista vaan käännyimme pettyneinä takaisin.
Jo aurattua tietä. Onneks on kesärenkaat!
Menimme seuraavaksi vähän matkaa etelään Vagharshapatiin, missä söimme paikallisessa pikaruokalassa kebabrullat, kurkkasimme Echmiadzinin katedraalin ja lähdimme ajamaan takaisin Yerevaniin. Pääkaupungin läheisyys näkyy täälläkin jo katukuvassa: talot näyttävät hieman asumiskelpoisammilta, englantia ja osataan jo vähän puhua.

Matkan varrella vuorelta alas näimme hienon solan puroineen. Auto parkkiin ja kävelemään! Tallusteltiin auringon paahtaessa lehmien ja sammakoiden seassa hyvän aikaa ennen. Jotain paikallisten jätehuollossa on harmaan vialla kun joissain paikoissa luonnossa on ihan tosi paljon roskaa. Ja romuttuneita autoja on ihan kaikkialla ja paljon.

Tuttuakin tutumpi näky! Ladatkaan ei oo ikuisia.
Yerevanista löysimme wikitravelin hostellilistan kautta kivan yöpaikan. Tänne oli aika jännä tulla kun täällä ei oo respaa tai mitään: oveen oli tehty reikä, mistä pilkotti kännykkä. Reiästä painettiin luurin kuvaa ja kännykkä soitti paikan omistajalle ja puhelimitse sovittiin asioista. Aika kätevää! Täällä ollaan viimeiset kolme yötä, hintaan 7,56e/yö/naama.

Viikossa Yerevaniin on tullu ihan kesä! Tänne tullessa auton mittari näytti 26 astetta ja aiemmin täysin paljaisiin puihin on ilmestyny lehdet. Jee! Tosi outoo nähdä taas pitkästä aikaa paljon ihmisiä, hyväkuntoisia ja hienoja rakennuksia yms. 

Kierreltiin ilta kaupunkia ja ostettiin kaupasta punkkupullo puistossa nautittavaks. Taaskaan kaupassa ei puhuttu sanaakaan englantia ja ainoa ymmärrettävä lausahdus työntekijältä oli "turist" -tokaisu työkaverilleen, kun pyydettiin avaamaan pullo. :D

10.4.2015 - vaeltamaan, auton palautus & hienosteluilta
Khosrovin kansallispuistoon vaeltamaan, jee! Oho eiku sadepäivä, plääh. No, ostettiin aamupalaeväät ja suunnattiin auto silti kohti kaakkoa. Vuorille noustessa sade onneksi lakkasikin. Ennen Khosrovia käytiin kurkkaamassa vieressä oleva Garnin temppeli - Yerevanin läheisyyden huomaa, sillä täällä piti maksaa parin euron pääsymaksu! Tähän asti kaikkialle on päässyt ilmaiseksi, eikä alueille ole oikein mitään portteja ollutkaan. Ja paljon hienompiakin paikkoja oli nähty.
Garni
Sit Khosroviin! Ajettiin muutama kilsa metsätietä, kunnes vastaan tuli alueen portti ja pari taloa. Koputeltiin ovia ja etsittiin ihmisiä. Ketään ei löytynyt, portti oli lukitsematta ja kieltokylttejä ei missään - portti auki ja menoks! Täällä koettiin matkan isoimmat kuopat tiesssä, valtavien lammikoiden läpi ajamiset ja mainioita maisemia. Jossain vaiheessa matka katkesi lukittuun puomiin. No, jätettiin auto parkkiin ja lähdettiin kävelemään lähialueille. Pian lada ja toinenkin rämisi paikalle ja saatiin paasausta armeniaks ja venäjäks siitä, miten ei saada olla siellä ja lähdettiin sit ajamaan takas. Aiemmin lukitsemattomaan porttiin oli ilmestynyt lukko ja paikalle porukkaa. Taas vähän höpöttämistä Kiinan muurin kokoisen kielimuurin yli, videokameralla rekkari ja kuvaa meistä talteen ja portti avattiin. Semmosta, helposti pääsee Armeniassa vaeltamaan :D

Ajeltiin puhjenneessa kaatosateessa kotia kohti ja huomasimme vuorten välissä järven. Ajeltiin sinne katteleen maisemia vähäks aikaa ja lähdettiin sit palauttaan uskomattoman kuraista autoa, emmekä meinanneet millään aluksi löytää tietä autovuokraamolle. Yksisuuntaiset tiet on pyllystä.

Yerevanissa on kaksi brandytehdasta: Ararat ja Noy. Lähdettiin ensimmäiseen kyselemään kierrosta, joka olikin turhan kallis ja mentiin sitten Noylle. Seitsemällä eurolla meitä kierrätettiin alueella, selitettiin paikan historiasta ja tarjottiin maistiaisia, jotka oli kyl tosi hyviä!



Konjakkien jälkeen bongattiin kadulta kivan näköinen ravintola, johon mentiin syömään. Paikka oli selvästi vähän fiinimpikin rafla, mutta päätettiin jäädä sinne kuitenkin - olihan itse Putinkin paikassa syönyt! Meille tarjottiin aluksi ilmaiseksi pullo paikan omaa viintä, syötiin alkupalaksi paikallisen biisonin maidosta tehtyä rahkaa ja ruuaksi metsästettyä viiriäistä perunoilla ja leivällä. Ja jälkkäriks saatiin ilmaseks hyviä kookospikkuleipiä. Ruoka oli tosi hyvää, vaikkakin sitä oli vähän turhan vähän. Henkilökunta oli tosi mukavaa ja yllättävän halvaks ruoka jäi! Laskumme pyöristettiin reippaasti alakanttiin, kymppitonniin eli 6,5e/naama. Kelpaa. Koko ajan tuntu siltä, että ylimäärästä hintaa tulee jostain, mutta ei. Turistikusetuksen jaloa taitoa täällä ei vielä osata.

Lähdettiin kävelemään keskustaa kohti ja ihmeteltiin kovaäänistä klassista musiikkia Republic Squarelta: siellä oli upea esitys, jossa suuren suihkulähteen vesisuihkut liikkuivat musiikin tahtiin ja vaihtelivat värejään. Tosi hieno!

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Dilijanissa vaeltamassa & pohjoisen läpi Gyumriin

7.4.2015 - Dilijan - vaeltelua - pohjoiseen Alaverdiin
Teimme aamulla eväät valmiiksi ja menimme eilisen ravintolan vieressä olevaan toiseen ravintolaan syömään aamiaiseksi kunnon sapuskat - mulle ja Piialle jotain yllättävän lihaisaa kanapalasotkua ja Taijalle grillattu kananpala. Täällä kyllä jokainen ruoka maistuu korianterilta. Mutta hyvää oli!

Lähdettiin eilen saamamme vinkin mukaisesti Haghartsinin luostarille, josta etsimme vaellusreitin. Luostari oli suuri ja hieno, mutta vaellusreittejä olikin vain yksi - kymmenkilsainen ja yhdensuuntainen. Päätettiin kulkea osa reitistä edestakaisin. Mutta koska reitti olikin metsäinen autopolku ja siten vähän tylsä kävellä, poikkesimme reitiltä lehmiä tulvivan mäen päälle ja laskeuduimme maisemien ihailun jälkeen toista puolta alas ja tarvoimme poluttomassa metsässä takaisin luostarille ja autolle.
Hagharts monastery
Emme saaneet vielä vuoristovaelluksesta tarpeeksemme, joten lähdimme vielä läheiseen Goshin kylään, josta vaelsimme n. viiden-kuuden kilometrin edestakaisen matkan vuoristolammelle ja takaisin. Eväät syötiin lammella; ostimme eilen lavash-leipää, juustoa, meetwurstia, mehua ja suklaata evääksi. Namnam :)
Lake Gosh

Jatkettiin matkaa seuraavaan suureen kaupunkiin, Vanadzoriin - tää on jo oikeesti kaupunki, 100 000 asukasta! Liian suuri ja tylsä makuumme, joten päätimme kuitenkin jatkaa vielä matkaa pohjoiseen ja etsiä pienemmän ja kivemman kaupungin, jossa yöpyä. Vanadzorissa nappasin auton ikkunasta pari kuvaa, ja vähän myöhemmin joku auto ajoi eteemme ja pyysi pysähtymään. Pari vihaisen näköistä korstoa selitti paljon armeniaa ja venäjää ja puhui jotain kuvista. :D kuunneltiin hetki jörötystä ja jatkettiin matkaa, olevinaan tajuamatta, mistä on kyse. Hups, otinkohan niistä vahingossa kuvan :D

Alaverdiin päästyämme etsimme yöpaikan; eka hotelli oli liian kallis ja sieltä suositeltiin meille hostellia. Alkuhinta oli sielläkin 20 000, tinkautui helposti 15 tonniin, joka sekin on liikaa. Saatiin kuitenkin työllä ja tuskalla puhuttua hinnaksi kaikilta yhteensä 10 000 dramia, n. 20e. Ja muille vieraille ei saa sanoo sanaakaan tästä hinnasta. :D
Näkymää parvekkeelta
Lähdettiin etsimään ravintolaa ja kysyttiin huoltoasemalta sellaista, kun erehdyttiin aluksi luulemaan, että sieltä saisi ruokaa. Yhteistä kieltä löytyi taas kutakuinkin elekielen verran ja pari miestä lähti saattamaan meitä autollaan ravintolalle. Tilattiin 3800 dramin (vajaa 8e) menut, joihin kuului herkullinen alkusalaatti, leivät, lihaa ja perunamuusia, vesi sekä tee. Nam!

Pohjoisemmassa puissa on jo vähän enemmän lehtiä! Tänään on muutenkin ollu ihanan lämmin päivä, varmaan lähelle 20 astetta :) Pohjoisemmassa näyttää muutenkin ehkä vähän rikkaammalta, taloissa on muitakin värejä kuin kivi ja on jopa kerrostaloja!


8.4.2015 - Gyumriin - lumivyöryn viemä tie ja rauniokaupunki
Kamat kasaan ja matkaan! Hotellin omistajat eivät ehkä arvostaneet tinkaamistamme liikaa tai sitten niillä oli jotain muutenkin meitä vastaan - hymy ei koskaan ollut herkässä ja lähtiessämme omistajan vaimo tuuppasi Piiaan vähän vauhtiakin.
Ooh naminami!

Ostettiin kaupasta aamupalaherkkuja, lähdettiin ajamaan vuorille ja kurvasimme tien penkkaan nauttimaan huikeasta aamupalapiknikistä. Ajattelimme seuraavaksi ajaa pohjoiseen Tashiriin Georgian rajan tuntumaan ja jatkaa sieltä matkaa Gyumriin. Tashirissa menimme supermarketin yläkerrasta löytyneeseen ravintolaan syömään spagettiannokset. Pian tarjoilija toi meille kolme pientä maitopulloa laskeneen - koitimme torjua ne, mutta tarjoilija osoittikin viereistä pöytää kertoakseen, että he tarjoavat - kurkkasimme sinne ja neljä poliisia vilkutti meille iloisesti :D maito itsessään oli karmeeta myrkkyä, hapanta kuin sitruuna. Hyh, kiitti vaan!
Upean kanjonin sivuhaara
Matka jatkuu Tashirista pohjoista reittiä kohti länttä ja Guymria. Perunapellosta saatiin nauttia jonkun matkaa, kunnes yllättäin tie katosi - valtava lumimassa oli pyyhkäissyt tien olemattomiin ja matka katkes todella keskelle ei-mitään. Naurettiin paikalla vähän aikaa ja todettiin että ylimääräistä matkaa tulee melkein 90 kilsaa ja naurettiin vähän lisää. Ja käännyttiin takas. Samaa reittiä ajettiin melkein Vanadzoriin asti takaisin, kunnes päästiin Gyumriin vievälle tielle.
Mis meidän tie on??
Pohjoisessa Armeniassa huokuu selvästi vanhan Neuvostoliiton henki. Kyrillisiä vanhoja tekstejä suurten kerrostalokolossien seinissä, palikkamaista arkkitehtuuria jne. Tiet ovat huonossa kunnossa ja tunneleissa ei ole mitään tukirakenteita, valoja tai mitään - ne ovat vain vuoren läpi louhittuja reikiä.
Black Fortress


Gyumri oli just sellainen, mitä voisin vanhan Neuvostoliittolaisen kaupungin kuvitella olevan. Valtavasti hylätyn näköisiä suuria kerrostaloja, linnoitus, valtava mahtipontinen monumentti, paljon ihmispatsaita, hylätty huvipuisto... Siis kaikkea suurta ja mahtavaa, mitä ei olekaan voitu ylläpitää ja ne ovat ajan saatossa rapistuneet paskaan kuntoon. Gyumrissa oli myös vuonna 1988 suuri maanjäristys, joka tappoi 24 000 ihmistä ja raunioitti suuren osan kaupungista. Vaikka kaupunki näyttääkin suurelta osin raunioituneesta, ränsistyneeltä ja autioituneelta, on se silti 120 000 asukkaallaan maan toiseksi suurin kaupunki. Ja todella upea sellainen, tykkään kyllä suuresti tästä paikasta ja siitä, miten lähihistoria näkyy täällä kaikkialla. Ruma on kaunista, oi että. Viihtyis täällä kauemminkin!



Löydettiin Gyumrista oikein kiva mukavan perheen pitämä hostelli, jonka hinta saatiin tingattua kymppitonniin, 20e/yö yhteensä kaikilta. Lisäksi saatiin kuudella eurolla oikein hyvä illallinen. :)